Kotimaista ruokaa, kotimaista työtä
Tällä otsikolla Suomen Elintarviketyöläisten liitto (SEL) kampanjoi nettisivullaan ja antaa tukensa samalla MTK tuottajajärjestön vihreän kasvun ohjelmalle. Tuottajajärjestön vaaliohjelma ”vihreä kasvu maalta tuo menestystä kuntiin” muistuttaa lukijaa, että maaseudun vihreiden elinkeinojen tuotanto-, jalostus- ja jakeluketjussa on yhteensä lähes 400 000 ihmisen työpaikka.
Kunnissa voidaan vaikuttaa osaltaan näiden työpaikkojen säilymiseen. Kunnissa ratkaistaan, kiertääkö raha kunnassa vai tehdäänkö julkiset hankinnat kunnan ulkopuolelta. Kaavoituspolitiikalla voidaan vaikuttaa kunnan elinkelpoisuuteen ja elinkeinoelämän kehittymiseen, siksi kaavoitusvalta on säilytettävä paikallisella tasolla omassa kunnassa.
SEL on avannut internetiin sivun www.kotimaistaruokaa.fi, jossa kuntavaaliehdokkaat näin kuntavaalien voivat antaa oman sitoumuksensa työskennellä kotimaisen ruuan puolesta kunnan julkisissa ruokahankinnoissa.
Julkisissa hankinnoissa voi hinnan lisäksi olla muita hankintakriteereitä, esimerkiksi elintarvikkeen tuoreus, laatu, kuljetuskustannus – ja aika.
Äänestäjän kannattaa tarkistaa ehdokkaan sitoutuminen kotimaiseen ruokaan, vihreän kasvun ohjelmaan sekä allekirjoittaa itse äänestäjän vetoomus SEL:n kotimaistaruokaa.fi sivuilla kotimaisen ruuantuotannon puolesta.
Kotimaisen työn ja ruuan puolesta!
Petri Puustinen
Mynämäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
