Uudet oppaat taimi- ja siementuotantoon
Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut kaksi uutta opaskirjaa metsäpuiden siemen- ja taimituottajille.
Kuusen ja männyn käpy- ja siementuhot -opaskirjassa esitellään käpy- ja siementuholaiset. Tarkastelussa ovat kukinnan ja siementen kehityksen aikana esiintyvät tuhonaiheuttajat. Lisäksi kirjassa käsitellään siementuhoja käpyjen keruun ja varastoinnin aikana sekä kylvön jälkeen maassa.
Vuosittain Suomessa istutettavan reilun sadan miljoonan kuusen taimen tuotantoon kuluu noin tuhat kiloa siementä. Käpyjä ja siemeniä tuhoavat hyönteiset ja sienet aiheuttavat merkittävää haittaa erityisesti kuusen siementuotannolle. Myös männyn metsäkylvöaloilla suuri osa siemenistä voi joutua lintujen ja muiden pikkueläinten syömiksi.
Opaskirja kertoo tuhonaiheuttajista ja niiden torjunnan mahdollisuuksista siemenviljelyksillä. Kirja esittelee käpyhyönteisten ja kävyissä esiintyvien sienten elinkierrot ja merkityksen siementuotannolle.
Paakkutaimien rikkakasvit ja niiden torjunta metsätaimitarhoilla -oppaassa esitellään yleisimmät metsäpuiden paakkutaimilla tavattavat rikkakasvit, kerrotaan niiden leviämistavat sekä annetaan ohjeita rikkakasvien torjuntaan metsätaimitarhoilla.
Taimitarhojen riesana ovat erityisesti tuulilevintäiset kasvit, kuten paju, voikukka ja leskenlehti. Maksasammal viihtyy kasvatusalustana käytettävässä turpeessa sen happamuuden takia.
Metsäpuiden taimet tuotetaan nykyisin paakkutaimina maamme noin neljälläkymmenellä metsätaimitarhalla. Taimia kasvatetaan kennostoissa taimitarhalla 1–2 vuotta, minkä jälkeen taimet ovat valmiita metsään istutettavaksi.
Terhi Pape-Mustonen
Oppaat ladattavissa internetistä:
http://jukuri.luke.fi/
handle/10024/518965 ja
http://jukuri.luke.fi/
handle/10024/518964
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
