Bloomberg: Kiina nappaa johtavan maahantuojan kruunun Yhdysvalloilta viidessä vuodessa
Kiina on muuttumassa maailman tehdaskeskittymästä suurimmaksi kulutusyhteiskunnaksi.Oli sitten kyseessä kuntoilulaite, mikroprosessori, koristevaasi tai kaulahuivi, " Made In China" on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkinnöistä.
Nyt Kiina on kuitenkin muuttumassa jättiviejästä jättituojaksi, kertoo Bloomberg.
Tällä hetkellä Kiina on maailman suurin porsaanlihantuoja ja toisiksi suurin kosmetiikantuoja. Viineissä se on neljäs, naudanlihassa kolmas, arvometalleissa ja koruissa toinen.
Yhdysvallat pitää tuonnin ykkössijaa naudanlihassa, kalassa, viinissä ja autoissa.
Jos kasvutahti jatkuu entisellään, Kiina saa maailman suurimman maahantuojan tittelin viiden vuoden sisällä, kertovat kiinalaisen investointipankki CICC:n ekonomistit Liu Liu ja Liang Hong tänään maanantaina julkistetussa tutkimuksessa.
Tällä hetkellä Yhdysvaltojen harjoittaman tuonnin vuotuinen arvo on 800 miljardia ja Kiinan noin 500 miljardia.
Välimatka kuitenkin hupenee. "Tämä on hyvä uutinen finanssikriisistä kärsineelle maailmantaloudelle", Liu ja Liang kirjoittavat.
Kiina tuo jatkossa todennäköisesti enemmän kuluttajatuotteita. Aiemmin se piti kärkeä raaka-aineiden ja osien tuonnissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

