Ruokameppi petti viljelijä-äänestäjänsä
Tämänkin lehden palstoilla paljon tilaa saanut kokoomuksen itseään ruokamepiksi kutsunut Petri Sarvamaa petti kaikki viljelijä-äänestäjänsä, kun kokoomus ei ajanut mepilleen paikkaa maatalousvaliokuntaan.
Tämä kertoo kokoomuksen EU-politiikan painotuksista. Äänet kyllä kelpaavat, mutta sitoutumista tekemään todella töitä tuottajien eteen ei sitten olekaan.
Pääministeri Stubb joko epäonnistui neuvotteluissa vai oliko niin, ettei edes yritetty tosissaan päästä valiokuntaan? Tämä olisi samaa kaavaa kuin 141-artiklan jatkoneuvottelut komission kanssa. Niitä ei todellakaan käyty tosissaan!
Kaiken tämän jälkeen Ylen sunnuntain 29.06. uutinen siitä, että MTK on löytänyt kokoomuksesta uuden kumppanin, kun uutisen mukaan MTK on pettynyt siihen, ettei keskustalla ollut koko vaalikautta meppiä maatalousvaliokunnassa, joutuu varsin outoon valoon.
Uutinen antoi ymmärtää, että kokoomuksen mepin paikka on maatalousvaliokunnassa. Nyt on nähty, ettei näin ollutkaan. Keskustan Pakarinen ja kokoomuksen Sarvamaa olivat päättyneellä kaudella varajäseninä kumpikin maatalousvaliokunnassa.
Keskustan Olli Rehn pyrki ja pääsi varajäsenen paikalle. Olli Rehnin osaamisella, kokemuksella ja erinomaisilla suhteilla pystytään varmasti vaikuttamaan capin täytäntöönpanoon tehokkaasti.
Byrokratian purkaminen on yksi kaikkein tärkeimmistä tehtävistä. Siitä on niin paljon puhuttu, nyt on tekojen aika.
Sirkka-Liisa Anttila
kansanedustaja,
ex-maatalousministeri ja ex-meppi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
