Uusia maksuhäiriöitä tänä vuonna jo miljoona – rekisterissä yksi merkintä jokaista suomalaista kohti
Maksuhäiriöisten määrä on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2009.Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä Suomessa on kasvanut alkuvuoden ajan entisestään. Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä oli kesäkuun lopussa 379 200 henkilöä.
Maksuhäiriöisten määrä on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2009.
Uusia maksuhäiriömerkintöjä kirjattiin tammi-kesäkuun aikana 966 200 kappaletta. Luku on korkein viiteen vuoteen, vaikka maan talous on elpynyt.
"Henkilöt ovat velkaantuneet useaan suuntaan. Kuluttaja voi velkaantua uusilla tavoilla, kuten nettikaupassa, kulutusluotoilla ja televeloilla", liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:sta kertoo.
"Jatkuva velkaantuminen on aiheuttanut ylivelkaantumista."
Yli puolet Asiakastiedon rekisterissä olevista henkilöistä on saanut uusia merkintöjä kuluvan vuoden aikana. Keskimäärin jokaisella rekisteröidyllä on 15 merkintää.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli toukokuun lopussa 5,515 miljoonaa. Laskennallisesti maksuhäiriömerkintöjä olisi siis keskimäärin yksi jokaista suomalaista kohti.
"Suuruusluokka on kohdillaan. Toki henkilöiden määrä kertoo maksuhäiriötilanteesta enemmän", Muhonen sanoo.
Vuodesta 2011 alkaen jokainen ulosottoesteen sisältämä velka on aiheuttanut oman maksuhäiriömerkintänsä, mikä on merkittävästi kasvattanut uusien maksuhäiriöiden määrää edeltäviin vuosiin verrattuna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

