"Bernerin ehdotus tulisi heittää roskakoriin", Keskustan piireistä tyrmäys autojen seurannalle
Keskustan piirien puheenjohtajat tyrmäävät MT:n kyselyssä autojen seurantajärjestelmän, mutta hyväksyvät väylien siirtämisen valtionyhtiöön.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) haluaa yhtiöittää liikenneväylät ja korvata polttoaine- ja autoverot käyttömaksuilla. Hän kertoo liikennekaarihankkeesta lisää ensi torstaina. Kuva: Martti KainulainenLiikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) esitys tie- ja rataverkkojen siirtämisestä valtionyhtiöön saa tukea päähallituspuolueen piirien puheenjohtajilta. Kuusi MT:n tavoittamasta yhdeksästä piirijohtajasta suhtautuu liikenneverkkoyhtiöön ainakin varovaisen myönteisesti.
Berner on perustellut yhtiön tarvetta sillä, että väylien korjausinvestointeja voitaisiin rahoittaa helpommin yhtiöstä.
"Yhtiönä liikenneverkko olisi omaisuuserä, jolla on sekä konkreettinen mutta myös laskennallinen arvo. Tämä merkitsisi budjetin alijäämän pienenemistä ja vähentäisi verojen keräystarvetta eli kokonaisveroaste laskisi", Berner perusteli blogissaan joulukuussa.
Samoilla linjoilla on Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Matias Ojalehto.
"Hyväksyn valtion omistaman yhtiön. "Infra Oy" oli esillä jo eduskuntavaaliohjelmassamme, joten se ei tule yllätyksenä. Pidän äärimmäisen tärkeänä, että pienimmistä ja syrjäisemmistäkin teistä ja niiden kunnosta kyetään huolehtimaan", Ojalehto sanoo.
Pirkanmaan piirijohtaja Tuukka Liuha on eri mieltä.
"Perusinfrastruktuuri toimii niin elinkeinojen, kuin ihmisten arjen pohjana parhaiten, kun se on maksutta kaikkien käytettävissä ja veroilla rahoitettua maksukyky huomioiden."
Autoihin liitettävä seurantajärjestelmä saa keskustavaikuttajilta lähes täydellisen tyrmäyksen. Yhdeksästä MT:n tavoittamasta piirijohtajasta 7 tyrmää seurannan kokonaan. Kaksi on valmis hyväksymään sen, jos tietoturvasta voidaan varmistua.
"Järjestelmän tulisi olla suljettu, joka kerää tietoa autokohtaisesti ilman kytkentää internetiin. Kokemukset ulkomailta osoittavat, että tekninen valmiustaso on puutteellinen", arvelee Pekka Pelttari Peräpohjolan piiristä. Ruotsinkielistä piiriä edustava Peter Albäck epäilee, että seurantajärjestelmä rikkoisi perustuslaissa turvattua yksityisyyden suojaa.
"Tämän hallituksen päämäärä on nimenomaan vähentää valvontaa Suomessa. Bernerin ehdotus tulisi heittää roskakoriin."
Berner on vakuuttanut, että pakollista seurantaa ei autoihin esitetä, vaan auton käytöstä voisi maksaa myös kuukausimaksulla.
Auto- ja polttoaineverojen korvaamiseen käyttömaksuilla keskustavaikuttajat suhtautuvat myönteisemmin. Maksujen vaikutus paljon autoa käyttävien maaseudun asukkaiden asemaan herättää kuitenkin huolta.
"En hyväksy sitä, että hyötyajoa tekevää maaseudun asukasta ja mökkiajoa tekevää kaupunkilaista verotetaan samoista kilometrimääristä samalla tavalla", Timo Silvan Etelä-Hämeestä sanoo.
Pohjois-Karjalan Hanna Huttusen mukaan autoilijaan kohdistuva kokonaisveroaste ei saa nousta eikä harvaan asuttujen alueiden ihmisiä saa rankaista julkisen liikenteen puuttumisesta. "Ulkomaiselle rahtiliikenteelle on ehdottomasti asettava käyttömaksut", hän vaatii.
Käyttömaksut voisivat Bernerin mukaan korvata autojen ja polttoaineiden verotusta jo ensi vuonna.
Bernerin on määrä kertoa liikennekaareksi nimetyn hankkeen jatkovalmistelusta ensi viikon torstaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
