IKIVIHREÄT Puhelinlankojapitkinkuuluisuuteen
”Puhelinlangat laulaa ja taivaalla loistaa kuu.
Maantiellä vihellellen kun kulkijapoika käy.
Puhelinlangat laulaa ja pilvistä katsoo kuu.
Kulkijan taipaleella ei huolien häivää näy.”
Iskelmätaivaan kiintotähtiin kuuluva Katri Helena teki läpimurron Puhelinlangat laulaa -tulkinnallaan vuonna 1964. Kyseessä oli laulajalupauksen kolmas singlelevy.
Alun perin kappaleen sävelsi ja lauloi turkulainen Pentti Viherluoto jo vuonna 1947. Se oli silloin rytmiltään foksi, mutta Katri Helenan versiossa kuultiin tuolloin hyvin suosittua letkajenkkaa rautalankasäestyksellä.
Viattoman nostalginen laulu tulvi maalaisromantiikkaa.
Iskelmän sankari oli kyläteiden huoleton kulkuri, joka haaveili rakkaastaan kuutamolla kulkiessaan.
Katri Helenasta tuli nopeasti lehdistön lemmikki ja aikansa nuorisojulkkis. Juorulehdet kirjoittivat ahkerasti myös tähden yksityiselämästä.
Pohjois-Karjalan Tohmajärveltä kotoisin olevan laulajattaren muutto Helsinkiin esimerkiksi uutisoitiin näyttävällä kuvareportaasilla.
”Puhelinlangat laulaa ja taruja kertoilee.
Maanteiden romantiikkaa ne tuulessa soittelee.”
Puhelinlankojen laulu ei ollut pelkästään kielikuva. Takavuosikymmeninä puhelinlankojen tasainen soiva ääni oli yleinen ilmiö maanteiden varsilla.
Ääni syntyi tuulen puhaltaman ilman aiheuttamista pyörteistä langan ympärille. Mitä ohuempi lanka oli, sitä korkeampi ääni muodostui.
Puhelinjohtorykelmät teiden varsilla muuttivat merkittävästi maaseudun kulttuurimaisemaa. Laulavat langat alkoivat tosin jo 60-luvulla vaihtua hiljaisiin kaapeleihin. Myös ihmisten välinen viestintä nopeutui.
Puhelimen käyttö oli silti nykyiseen verrattuna lapsenkengissään vielä Katri Helenan levytyksen aikoihin.
Esimerkiksi Uudenmaan läänin alueella otettiin puhelinliittymää kohden vuonna 1960 keskimäärin vain kaksi puhelua päivässä.
Puhelinpylväät ja -johdot katoavat vähitellen lopullisesti maalaismaisemasta, kun sähköyhtiöt korvaavat perinteiset sähkölinjat maakaapeleilla.
Suomalaisille halutaan vuoteen 2015 mennessä myös huippunopeat tietoliikenneyhteydet, jolloin vanhan puhelinverkon tilalle tulisi valokaapeliverkko.
Puhelinlangat laulavatkin pian enää kokoelmalevyillä ja Yleisradion samannimisessä puhelintoivekonsertissa, joka täyttää syksyllä 40 vuotta.
RIKU-MATTI AKKANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
