Mepit vaativat EU:lta tukea tuottajille
STRASBOURG (MT)
Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta vaatii komissiolta roimaa puuttumista maidontuottajien vaikeuksiin.
Tärkeintä olisi löytää keinoja suojata tuottajia maidon hinnan suurilta vaihteluilta.
Käytössä olevat työkalut, kuten interventio tai yksityisen varastoinnin tuki eivät ole riittävän tehokkaita eivätkä ratkaise nykyisiä ongelmia.
Valiokunta vaatii myös, että tuottajan asemaa ruokaketjussa on parannettava.
Maatalouskomissaari Phil Hogan on luvannut puuttua kaupan vahvaan asemaan. Valiokunta ei pidä Hoganin aikeita riittävän voimakkaina.
EU:n jäsenmaiden puheenjohtajamaan Latvian pääministeri Laimdota Straujuma ehdotti viime viikolla, että komissiolta pitäisi pyytää uutta tukipakettia maidontuottajille.
Apu kohdistuisi Venäjän asettamasta tuontikiellosta pahiten kärsineille Suomelle ja Baltian maille.
”Maidon hinta on alle tuotantokustannusten. Suurin osa karjasta on laitumella, mutta on epäselvää, onko tuottajilla varaa hankkia ensi talven rehut”, Latvian maaseutukeskuksen projektikoordinaattori Anna Čiplika kertoo tilanteesta Latviassa.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
