Kotimainen korvaa tuontipuuta
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan kotimaisen puun osuus teollisuuden puunkäytössä on nousussa. Puuta on tänä vuonna tuotu vastaavasti viimevuotista vähemmän. Tuontipuun halpenemisesta huolimatta kotimainen kuitupuu on edelleen tuontipuuta edullisempaa.
Metsäntutkimuslaitos odottaa, että tänä vuonna teollisuuden käyttöön korjataan puuta 55,4 miljoonaa kuutiota. Siitä yksityismetsistä irtoaa 44,7 miljoonaa kuutiota.
Tukkia korjataan 3 prosenttia aiempaa enemmän, kun sekä sahatavaran että vanerin tuotantomäärät kasvavat. Kuitupuun hakkuut vähenevät 4 prosenttia, kun sahahaketta on ollut aikaisempaa enemmän tarjolla ja huonot korjuukelit ovat siirtäneet talviharvennuksia tulevaisuuteen.
Tammi–kesäkuussa puuta tuotiin Suomeen 5,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 12 prosenttia vähemmän vuodentakaiseen verrattuna. Vuoden alkupuoliskolla koivukuitupuun tuonti väheni 3 prosenttia.
Hakkeen tuonti väheni viidenneksen.
Koivu- ja kuusikuitupuu maksoivat rajalla noin 41–42 ja mänty 46 euroa kuutiometriltä. Vuodentakaiseen verrattuna hintataso on alentunut 2–5 prosenttia.
Metlan mukaan hintaa on laskenut ruplan kurssin heikkeneminen. Tutkimuslaitos ennustaa puun tuonnin laskevan 10 miljoonaan kuutiometriin.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
