Puutarhanhoitokiinnostaa miehiäkin
Puutarhainnostus lisääntyy erityisesti miesten ja varhaiskeski-ikäisten keskuudessa, kertoo Suomen Gallup Elintarviketiedon tutkimus. Kyselyn mukaan jo yli 40 prosenttia suomalaisista on joko erittäin tai melko kiinnostunut puutarhanhoidosta.
Eniten puutarhoissa touhuavat 50–64-vuotiaat, mutta melkein yhtä kiinnostuneita ovat 35–49-vuotiaat.
Noin 60 prosentilla täysi-ikäisistä on hoidettua piha-aluetta ja puutarha. Lähes joka kolmas puuhaa omalla kasvimaalla ja joka neljäs kasvattaa kasveja parvekkeella.
Kiinnostus on lisääntynyt erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Tämä näkyy myös siirtolapuutarhamökkien kovassa kysynnässä ja hinnoissa: muutaman kymmenen neliön mökistä joutuu maksamaan Helsingissä ja Tampereella keskimäärin 50 000–60 000 euroa, Lahdessa 25 000–50 000 euroa ja Oulussa 20 000–45 000 euroa.
Koko maassa siirtolapuutarhamökkejä on kuutisentuhatta. Pohjoisimmat löytyvät Rovaniemeltä.
Alunperin siirtolapuutarhat perustettiin Suomeen sata vuotta vähävaraisten perheiden viljely- ja kesänviettopaikoiksi. Nyt ne ovat kaupunkikeitaita, joissa viljellään erityisesti hyötykasveja. Palstoja ovat hankkineet viime vuosina yhä useammin nuoret lapsiperheet.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
