Osuuskunta helpottaa ulkosuomalaisten kotiutumista
Keväällä perustettu Osuuskunta Paluu on ryhtynyt tarjoamaan palveluita ulkomailta kotimaahan muuttaville suomalaisille. Tarve on toimitusjohtaja Outi Lehtosen mukaan mittava. Kaikista maahanmuuttajista peräti neljäsosa on Suomen kansalaisia.Portti työelämään ei ulkomaan työkomennuksen jälkeen aukea helpolla. Tämän sai toimitusjohtaja Outi Lehtonen itsekin kokea muutama vuosi sitten, kun hän jätti taakseen pitkän uran matkailualan tehtävissä.
Työhakemuksiin ei vastattu tai pyydettiin suosittelijaa Suomesta. Ulkomaan komennuksesta ei oltu kiinnostuneita.
”TE-toimistosta ei löytynyt numerosarjaa, joka kuvaisi työkokemusta kohdepäällikkönä ja kouluttajana matkakohteissa. Työurastani katosi kymmenen vuotta, kun järjestelmä ei sitä tunnistanut.”
Lehtonen oli työskennellyt kotimaassa viimeksi toiminnanjohtajana Hämeen 4H-piirin alueella.
Pian Lehtoselle paljastui, ettei hän ollut ongelmineen yksin. Ensimmäinen vastaus paluumuuttajien tarpeisiin oli yrittäjävalmennus, joka järjestettiin Tampereella viime syksynä.
Keväällä perustettiin Osuuskunta Paluu, jossa on tällä hetkellä mukana 50 jäsentä. Osa jäsenkunnasta asuu tällä hetkellä ulkomailla.
Seuraava valmennusohjelma paluumuuttajille käynnistyy tammikuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
