Jos Eurooppa saisi valita

UUTISTAUSTA

Pieni ja syrjäinen Suomi ei toki ole ainut maa maailmassa, jossa ihmisillä on taipumusta tuijottaa omaan napaan ja olla välittämättä ympärillä vallitsevasta todellisuudesta. Tässä suhteessa suurvallat ovat nimittäin aivan omaa luokkaansa.

Muistaako kukaan, esiintyikö Vladimir Putinin ja hänen vastaehdokkaidensa vaaliohjelmissa ulkopolitiikkaa koskevia eroja alkuvuoden vaalikampanjoinnin yhteydessä? Jos asia ei heti muistu mieliin, syy saattaa olla siinä, ettei ulkopolitiikkaa koskevilla näkemyksillä ole Venäjän presidenttiä valittaessa minkäänlaista merkitystä.

Lähes yhtä onneton tilanne on Yhdysvalloissa nyt, kun vaali on vain muutaman viikon päässä. Kummankin pääehdokkaan ohjelmissa on toki viittauksia ulkomaailmaan – se ei siis täysin loista poissaolollaan – mutta kummankaan kohdalla valituksi tuleminen ei riipu tippaakaan ehdokkaan ulkopoliittisista näkemyksistä.

Tämä kävi hauskalla tavalla ilmi, kun Suomessa viime viikolla vieraili kaksi amerikkalaista vaalien ja vaalikampanjoinnin asiantuntijaa, yksi kummankin pääehdokkaan leiristä. Nämä tomerat naiset tunsivat ehdokkaansa ja osasivat asiansa hyvin. Demokraattien edustajaa kuunnellessa tuli tosin useampaan kertaan mieleen väite, jonka mukaan Barack Obaman ainoa vahvuus on hänen vastaehdokkaansa heikkous – niin suuren osan ajasta hän käytti Mitt Romneyn erilaisten möhläysten erittelyyn.

Mutta kun puhe kääntyi ehdokkaiden ulkopoliittisiin näkemyksiin, vastausten antaminen tuotti selvästi tuskaa. Aivan erityisen hankalaksi osoittautuivat kysymykset siitä, millaisia näkemyksiä ehdokkailla oli Yhdysvaltain suhteesta Eurooppaan ja millaista politiikkaa heiltä olisi lupa odottaa.

Ei tietenkään ole mitään moitittavaa siinä, että amerikkalaiset valitsevat itselleen johtajan sellaisten näkemysten ja lupausten perusteella, jotka ovat heille itselleen tärkeitä ja läheisiä.

Näin listan kärkeen nousevat talouden, työttömyyden, verotuksen, sosiaalipolitiikan, koulutuksen, johtamisen ja moraalin kysymykset. Kaukaa katsottuna ehdokkaiden näkemyserot eivät näissä kysymyksissä vaikuta millään tavoin dramaattisilta tai ylikäymättömiltä.

Kun eroa ehdokkaiden kesken ei saada aikaan ohjelmien myönteisillä ulottuvuuksilla, tyrmäysiskua haetaan kielteisellä kampanjoinnilla. Silloin kysytään, onnistuvatko republikaanit vakuuttamaan äänestäjien enemmistön siitä, että hidas talouskasvu ja korkeana pysyvä työttömyys ovat Barack Obaman syytä. Vai saavatko demokraatit äänestäjät uskomaan, että Mitt Romney olisi vain valkoisten ja rikkaiden presidentti?

Vaikka ulkopolitiikan kysymyksillä ei itse vaalikampanjassa ole suurempaa merkitystä, äänestäjien ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat mielipiteet näyttävät Yhdysvalloissa pysyneen suhteellisen vakaina.

Tämä käy ilmi amerikkalaisen ajatushautomon The German Marshall Fundin mielipidemittauksesta, joka julkaistiin syyskuun puolivälissä. Sen mukaan sekä amerikkalaiset että eurooppalaiset yhä kokevat toisensa tärkeimmiksi liittolaisikseen.

Yli puolet amerikkalaisista on sitä mieltä, että Yhdysvaltain kansallisten etujen kannalta Eurooppa on tärkeämpi kuin Aasia. Enemmistön mielestä Nato on yhä Yhdysvaltain turvallisuuden kannalta olennainen tekijä.

Entä millaisina me eurooppalaiset sitten koemme Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat? Meistä 82 prosenttia ilmoitti, että käsitys Barack Obamasta on myönteinen. Kun samaa kysyttiin Mitt Romneysta, 38 prosenttia ilmoitti, ettei tunne häntä, 39 prosenttia sanoi mielikuvan olevan kielteinen ja 23 prosenttia myönteinen.

Kun eurooppalaisilta, joita tutkimuksessa edusti 12 EU-maata, Venäjä ja Turkki, kysyttiin, ketä he äänestäisivät Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, jos se olisi mahdollista, 75 prosenttia ilmoitti äänestävänsä Obamaa ja vain 8 prosenttia olisi Romneyn kannalla.

Tulos ei liene kenellekään yllätys, mutta ei se ehkä myöskään ole aivan ongelmaton, etenkin jos valituksi sittenkin tulee Mitt Romney.

Avaa artikkelin PDF