Yle: Joensuu harkitsee koululaisten kesäloman siirtämistä
Joensuu kysyy kaupunkilaisten mielipidettä kesälomien siirtämisestä.Joensuun kaupunki suunnittelee koululaisten kesäloma-ajan siirtämistä, kertoo Yle. Kaupunki päättä lomakokeilusta kysyttyään asiasta kaupunkilaisten mielipidettä.
Kantansa asiaan voi kertoa avoimella nettikyselyllä. Vastaajilta tiedustellaan muun muassa sopivaa kesäloman aloitusajankohtaa ja kestoa.
Päättäjät haluavat myös tietää, eroavatko koululaisten, opettajien, vanhempien ja elinkeinoelämän edustajien mielipiteet asiassa, Yle uutisoi.
Koulujen kesäloman siirtämisestä on käyty viime aikoina vilkasta keskustelua julkisuudessa. Esimerkiksi joensuulainen kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) suhtautuu myönteisesti koululaisten kesäloman siirtokokeiluihin.
Nettikyselyyn voi vastata osoitteessa joensuu.fi/lomakysely. Aikaa on 15.9. saakka.
h ttp://yle.fi/uutiset/joensuu_harkitsee_koululaisten_kesaloman_siirtamista/8261422
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

