Yhdysvalloissa inflaatio kiihtyi, kuluttajahintojen nousu ollut yhtä kovaa yli 40 vuotta sitten – euron kurssi laski alle dollarin
Nousun taustalla on muun muassa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan johtuva ennätyksellisen korkea bensiinin hinta.
Kuluttajahintojen nousu on viimeksi ollut Yhdysvalloissa yhtä kovaa yli 40 vuotta sitten. Lehtikuva/AFP.Yhdysvaltain kesäkuun inflaatio kiihtyi 9,1 prosenttiin. Nousua edellisestä kuusta oli 1,3 prosenttiyksikköä, kertoo maan työministeriö. Kuluttajahintojen nousu on viimeksi ollut Yhdysvalloissa yhtä kovaa yli 40 vuotta sitten, marraskuussa 1981.
Nousun taustalla on muun muassa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan johtuva ennätyksellisen korkea bensiinin hinta. Bensan pumppuhinta nousi Yhdysvalloissa kesäkuussa ennätyslukemiin, mutta viime viikkoina hinta on hieman laskenut.
Euro laski alle dollarin
Inflaatiolukujen julkistamisen jälkeen euron kurssi laski alle dollariin, ensimmäistä kertaa lähes 20 vuoteen. Viimeksi euron kurssi dollariin nähden on ollut yhtä heikko joulukuussa 2002.
Euron heikentymisen taustalla ovat euroalueen synkentyneet talousnäkymät sekä pelko Venäjän kaasuviennin täydellisestä loppumisesta. Lisäksi Yhdysvaltojen kesäkuun inflaatioluvut nostivat odotuksia uusista ohjauskoron nostoista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
