Lehdet: Keskon kinkkukampanja näyttää laittomalta
Keskon kampanjassa kinkun ostaja voisi maksaa vapaaehtoisesti ylimääräisen euron, jonka Kesko välittäisi sianlihan tuottajalle. Poliisihallituksen mukaan idea on ilmeisesti laiton.Keskon viime viikolla julkistama Tuottajalle kiitos -kampanja näyttää selkeästi rahankeräyslain vastaiselta, arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho Poliisihallituksesta sanoo Kauppalehdelle.
”Sellaisena kun se julkisuuteen kuvattiin, se näytti aika ilmeisesti olevan rahankeräyslain vastainen”, Laiho sanoi.
Laihon mukaan poliisin arpajaishallinnosta oltiin Keskoon yhteydessä kampanjan julkistamisen jälkeen.
Kampanjan laittomuudesta kertoi ensimmäisenä Seura.
Laihon mukaan kuluttajan antamaa euroa vastaan Kesko ei anna mitään vastiketta, joten se on lahja.
”Menettely täyttää kuluttajan ylimääräisen euron osalta rahankeräyslaissa olevan rahankeräyksen määritelmän. Siinä vedotaan yleisöön rahalahjoitusten saamiseksi”, Laiho sanoo.
Ruokakeskon viestintäjohtaja Karoliina Partanen sanoi Taloussanomille, että kampanjan lopullinen toteutus on yhä harkinnassa. Partasen mukaan kampanja ei ole vielä alkanut, ja Kesko uskoo lainmukaisen ratkaisun löytyvän.
Myös Laihon mukaan mahdollisia keinoja toteuttaa kampanja lain mukaisesti on olemassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

