Yle: Kanadan hallitus harkitsee kannabiksen laillistamista
Suunnitelman mukaan yli 18-vuotias saisi ostaa ainetta omaan käyttöön ja kasvattaa neljää kasvia.
Hamppu on vanha viljelykasvi, josta tuotetaan Suomessa esimerkiksi kuituja ja siemeniä. Kuva: Pekka FaliKanadan hallitus harkitsee kannabiksen käytön laillistamista yli 18-vuotiaille, Yle kertoo. Mikäli lakiuudistus toteutuu, jatkossa yli 18-vuotias kanadalainen saisi ostaa marihuanaa viihdekäyttöön.
Lakimuutosta suunnittelevassa 106-sivuisessa raportissa hahmotellaan kannabiksen markkinoiden luomista, pakkauksia ja merkintöjä, mainontaa koskevia rajoituksia ja vähittäiskauppaa.
Henkilökohtainen hallussapito rajoitettaisiin kuitenkin 30 grammaan (yksi unssi). Lisäksi aikuiset saisivat kasvattaa enimmillään neljää kasvia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
