Maaseutunuorten Intohimon vuosi alkaa
SOTKAMO (MT)
Maa- ja metsätaloustuottajajärjestö MTK on julistanut alkaneen vuoden nuorten vuodeksi. Nuoret itse ovat antaneet sille nimeksi Intohimon vuosi. Sillä he kuvaavat suhtautumistaan omaan työhön.
Avaustilaisuuteen osallistuu puolentoistasataa maaseutunuorta. Kaikkiaan osanottajia on 196. Mukana on MTK:n ylin johto: valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila, johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila ja metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
Avaustilaisuudessa nuoret pohtivat seminaarissa yhdistystoiminnan kehittämistä. Ohjelmassa on myös järjestöseikkailu, jonka rasteilla on maa- ja metsätalouden ammattiasioiden lisäksi paloturvallisuusharjoituksia ja liukumäkeä.
Yhdenlainen seikkailu on jo matka Vuokattiin. Helsingistä, Porista ja Seinäjoelta lähtevät tilauslinjurit keräävät ja kuljettavat nuoret kokouspaikalle aamuyön aikana.
Maaseutunuoret ovat alle 35-vuotiaita MTK:n jäseniä. Koko kansalle näkyvintä toimintaa ovat olleet joulutulet teiden varsilla.
Viime vuosi oli MTK:ssa yhdistysten vuosi.
Nuorten vuoden avaustilaisuus on samalla yhdistysten vuoden palkitsemisjuhla. Vuoden paras yhdistystapahtuma saa Vuoden helmi -palkinnon.
Maaseutunuorten valiokunnan puheenjohtaja on tänä vuonna Otto Saikkonen Tohmajärveltä. Varapuheenjohtaja on Antti Yli-Hynnilä Kuortaneelta. He ovat toista vuottaan valiokunnassa.
Tomi Ahonen Uuraisilta jatkaa valiokunnassa. Uusia jäseniä ovat Aino Kurtti Ylitorniolta, Elmeri Nieminen Myrskylästä, Heikki Salomaa Orivedeltä ja Kalle Peltola Hyvinkäältä. Peltola edustaa valiokunnassa metsänomistajaliittoja.
Valiokuntaan kuuluu myös maaseutunuorten edustaja MTK:n johtokunnassa, Juha Tenho Ulvilasta.
Intohimon vuodella on lisäksi alueellisia lähettiläitä.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
