Venäjä varoittaa vastatoimista EU:n päätettyä rajoittaa venäläisten viisumien saantia
Kremlin tiedottaja kuvaili päätöstä viimeisimmäksi naurettavaksi jatkuvien järjettömyyksien ketjussa.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov vihjasi, että myös eurooppalaisten tilanne voi päätöksen myötä muuttua vaikeammaksi. LEHTIKUVA/AFP.Venäjä varoitti tänään ryhtyvänsä mahdollisesti vastatoimenpiteisiin EU:n jäädytettyä 15 vuotta voimassa olleen viisumisopimuksen Venäjän kanssa. Päätös vaikeuttaa ja hidastaa uusien viisumien myöntämistä venäläisille EU:ssa.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kertoi Venäjän tuomitsevan EU:n päätöksen ja kuvaili sitä viimeisimmäksi naurettavaksi päätökseksi jatkuvien järjettömyyksien ketjussa. Peskov vihjasi, että myös eurooppalaisten tilanne voi päätöksen myötä muuttua vaikeammaksi.
EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell kertoi viisumisopimuksen jäädyttämisestä keskiviikkona unionin ulkoministerien epävirallisessa kokouksessa Prahassa. Borrell sanoi ulkoministerien päättäneen vuoden 2007 viisumihelpotussopimuksen jäädyttämisestä, koska suhteet Venäjään eivät voi jatkua "kuin mitään ei olisi tapahtunut" Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa Ukrainassa.
Borrellin mukaan päätös vähentää huomattavasti uusien viisumien myöntämistä venäläisille EU:ssa. Hän myös korosti, että on tärkeää, että venäläiset voivat edelleen matkustaa EU:hun.
Kokouksen jälkeen tiedotustilaisuuden pitänyt ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) piti päätöstä viisumihelpotussopimuksen jäädyttämisestä myönteisenä. Suomi oli ollut yksi EU-maista, jotka vaativat yhteistä linjausta unionilta viisumiasiassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
