MTK hallituksen ruokalinjauksesta: Iso tahdonilmaisu, toteutuminen vaatii työtä
Valtion ja kuntien kotimaisia tuoteostoja vauhditetaan koulutuksella ja neuvonnalla.
Antti Kylmänen pakkasi omenakiisseliä torstaina Oulun Serviisin keittiössä vanhainkoti Hiirosenkodissa. Etualalla padassa kypsymässä on purjoperunasosekeitto. Kuva: Pekka FaliMTK:n ruokakulttuuriasiamiehen Anni-Mari Syväniemen mielestä hallituksen keskiviikkona hyväksymät periaatteet kotimaisen ruuan osuuden kasvattamiseksi julkisissa keittiöissä on merkittävä avaus. Linjauksen näkyviä vaikutuksia ostoihin tosin on vaikea arvioida.
"Mielelläni sanon tästä ylisanoja, niin iso tahdonilmaisu tämä on. Fakta on kuitenkin se, että toteutuminen edellyttää valtavasti työtä", Syväniemi toteaa.
Käytännössä valtion hankinnoissa tulee jatkossa noudattaa samoja ehtoja kuin suomalaisessa elintarviketuotannossa käytetään. Hallitus suosittaa ohjeistuksen noudattamista myös kunnille.
Ensisijaisina keinoja kotimaisten tuotteiden ostojen edistämiseksi ovat koulutus ja tiedonvälitys julkisten hankintojen tekijöille. MTK:n Syväniemi vaatii myös kunnilta toimia ja valtiota kunnolla mukaan hankkeiden rahoitukseen.
"Tällä kentällä miljoona olisi iso raha. Nykyisiä hankkeita on vedetty muutamilla sadoilla tuhansilla."
Oulun kaupungin hankintapalveluiden palvelupäällikkö Jussi Kauppi arvioi, ettei periaatepäätös tulee muuttamaan hankintoja Oulussa.
"En ole tutustunut asiaan tarkemmin, mutta meillä kotimaisuus- ja paikallisuusasteessa on jo tosi hyvä tilanne", Kauppi toteaa.
Yhtiö hankkii raaka-aineet miltei 60 000 päivittäisen aterian valmistukseen. Tarkkoja tilastoja kotimaisuusasteista ei ole laadittu, mutta kasvikset ovat Kaupin mukaa täysin kotimaisia ja leipomotuotteet pääosiltaan.
Kauppi ei koe kotimaisten tuotteiden hankintaa ongelmalliseksi. Kilpailutuksessa vaatimuksia on asetettu aikarajojen perusteella, sen mukaan milloin tuote on leivottu tai perunat pesty.
"Kotimaisuus ei ole itseisarvo, mutta etu ja hyöty käyttäjälle tulee tuoreuden näkökulmasta", Kauppi sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
