Pro antoi lakkovaroituksen rahoitusalalle – pankkikonttorit voivat sulkeutua välipäivinä
Ammattiliitto Pro on antanut lakkovaroituksen rahoitusalalle työehtosopimusneuvottelujen takkuilun takia.Mahdollinen lakko olisi joulun välipäivinä, 28. ja 29. joulukuuta. Pron mukaan lakko sulkisi pankkikonttorit ja pankkien puhelinpalvelut. Myöskään lainaneuvotteluja ei käytäisi lakon aikana.
Kiistaa neuvotteluissa on ollut muun muassa työajoista ja palkankorotuksista. Työnantajapuoli, Finanssiala ja Palvelualojen työnantajat, haluaa teettää töitä myös viikonloppuisin. Nyt lauantaityöstä on sovittu paikallisesti ja vapaaehtoisesti. Pron mielestä tämä malli on toiminut hyvin.
"On vaikea ymmärtää, miksi työnantaja vastustaa paikallisen sopimisen lisäämistä. Vai onko niin, että työnantajan tavoite on koko ajan ollut työnantajan määräysvallan lisääminen? Muilla aloilla vannotaan paikallisen sopimisen nimiin, mutta rahoitusalalla halutaan paluuta isäntävaltaan", moitti Pron finanssisektorin johtaja Antti Hakala liiton tiedotteessa.
Palkankorotuksissa kiistaa on syntynyt palkankorotusten mallista. Pro haluaa, että yleiskorotuksen osuus on samaa luokkaa kuin muillakin yksityisillä aloilla. Työnantajat haluavat, että entistä suurempi osuus korotuksista sovittaisiin henkilökohtaisten keskustelujen kautta työnantajan päättämällä tavalla.
"Pankit ovat takoneet Suomessa viime vuosina miljardivoittoja. Pankkien tulokset mahdollistavat kyllä vähintään vastaavat palkankorotukset kuin muuallakin yksityisellä sektorilla", Hakala linjasi.
Rahoitusalalle määrättiin ylityökielto viime viikon perjantaista alkaen. Mahdollinen lakko alkaisi 28. joulukuuta aamukuudelta ja päättyisi keskiyöllä seuraavana päivänä. Työtaistelu koskisi kaikkia rahoitusalan töitä, ja kaikkia työehtosopimuksia noudattavia yrityksiä.
Alan työehtosopimuksen voimassaolo päättyi marraskuun lopussa. Neuvottelut uudesta sopimuksesta alkoivat lokakuussa. Sopimuksen piirissä on noin 20 000 henkilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

