Näin maksukortteja kannattaa suojata verkkohuijauksilta
Apua erilaisten huijausten välttämiseen kannattaa kysyä omasta pankista.
Maksukortin pin-luvun kanssa kannattaa olla tarkkana ja peittää se esimerkiksi kassalta. Kuva: Jaana KankaanpääPoliisitarkastaja Jyrki Aho kehottaa jokaista pohtimaan, kuinka rahaliikenteen voisi suojata kansainvälisiltä verkkohuijauksilta ja muilta väärinkäytöksiltä.
"Kortin turvarajat lisäävät korttien käytön turvallisuutta ja vähentävät väärinkäytösten riskiä. Jos mahdollista, niin korttien käyttöä tulee rajata maantieteellisesti. Maantieteellisen alueen vaihto on helppoa ja sen voi tehdä ennen matkustamista matkan ajan mukaan tai aina kun siihen ilmenee tarvetta", Aho kertoo.
Kortin käytön verkkokaupoissa voi myös oman tilanteen mukaan kieltää.
"Lisäksi vuorokausikohtaisen turvarajan asettaminen käteisnostoille on järkevää oman normaalin käytön mukaan."
Aho uskoo, että pankit auttavat asiakkaitaan mielellään kohti turvallisempaa korttien käyttöä, jos omat taidot eivät siihen nettipankissa riitä.
"Lisäksi on tärkeää, että omia henkilötietoja ja kortin tietoja ei ajattelemattomasti anneta nettiin tai erilaisiin sähköpostiviestikyselyihin. Kortti on turvallinen maksuväline myös verkossa, kun sitä käytetään luotettavissa verkkokaupoissa ja salatun yhteyden kautta."
Salatun yhteyden tunnistaa siitä, että www-osoitteen alku, johon korttitiedot ilmoitetaan on muodossa https//www.
Olennaisia ovat myös vanhat käytännön vinkit: pin-koodin peittäminen sitä näppäillessä ja sen ja verkkopankin salasanan ja avainlukulistan säilyttäminen niin, etteivät ulkopuoliset pääse niihin käsiksi.
Suomalaiset ovat joutuneet yhä enemmän myös henkilökohtaisten huijausten uhriksi, joissa esimerkiksi romanttinen viestienvaihto sosiaalisessa mediassa johtaa rahapyyntöihin. Tällaisenkaan ei kannata langeta. Huijarit ovat eteviä pelureita ja jos rahat ovat laitettu maailmalle, niin ne todennäköisesti on menetetty.
Lue lisää:
Kansainvälinen rikollinen huijasi suomalaiselta marjafirmalta 50 000 euron arvosta hilloja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
