Puolustusvoimat selvittää laajasti etätyömahdollisuuksia – puolustusministeri: "Etätyö vähentää muuttopainetta keskuksiin"
Puolustusvoimissa on selvitetty monipaikkaisuuden mahdollisuuksien lisäämistä viime talvesta lähtien.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoo, että Puolustusvoimat ovat pian valmiita kertomaan etätyömahdollisuuksien lisäämisestä. Kuva: Jarkko SirkiäEtätyömahdollisuuksien lisääminen on puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) agendalla tärkeällä sijalla.
"Etätyö on näkynyt laajasti maaseudulla ja maakunnissa kaikenlaisen aktiivisuuden lisääntymisenä. Keskusta haluaa olla vahvasti tukemassa näiden mahdollisuuksien ylläpitämistä ja laajentamista myös jatkossa."
"Etätyön lisääntymisessä on paljon hyvää. Toivon, että se myös joskus päättyvän korona-ajan jälkeenkin jää mahdollisuudeksi ihmisille. Että ne, joille se on mahdollista työssään, voisivat etätyötä tehdä."
Kun Suomi siirtyi koronan myötä laajasti etätöihin, ajatus etätyömahdollisuuksien lisäämisestä oli jo kylvetty Puolustusvoimiin.
"Tässä suhteessa on uutisia luvassa myös puolustushallinnossa. Laitoin viime talvena liikkeelle selvityksen, joka koskee monipaikkaisuuden lisäämistä puolustushallinnossa. Etätyö kuuluu tähän kokonaisuuteen. Tämän selvityksen tuloksia on odotettavissa vielä tämän vuoden puolella."
Ministeri ei vielä halua puhua määristä, mutta nyt ei jätetä kiviä kääntämättä.
"Ajatukseni on se, että myös puolustushallinnossa on voitava etätyötä lisätä. Se ei kaikissa tehtävissä ole mahdollista, mutta monissa tehtävissä on. Ne pitää löytää."
Kaikkosen mielestä Puolustusvoimien pitää olla yhteiskunnan kehityksessä mukana. Moni Puolustusvoimien kantahenkilökunnan jäsen joutuu muuttamaan työuransa aikana useita kertoja työn perässä. Perheille toistuvat muutot ovat ongelma.
"Etätyö myös vähentää muuttopainetta keskuksiin. Enää ei ole niin paljon merkitystä sillä missä asuu. Tämä mahdollistaa ihmisten omia valintoja. Pidän sitä erittäin hyvänä asiana."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
