Kesäiset poutapäivät kääntyvät jälleen selvästi sateisempaan suuntaan – ennen sitä nautitaan vielä helteestä
Heikko korkeapaine siirtyy loppuviikolla hitaasti maamme yltä itään. Lännestä lähestyy sateita perjantaina läntiseen Suomeen, lauantaina idemmäksikin. Itä-Lapissa sade jää melko vähäiseksi. Viimeisen runsaan 60 vuoden hellepäivien listalla nousemme vähitellen pistesijoille.
Loppuviikosta sää kääntyy sateiseksi, mutta vielä torstaina saadaan nauttia laajalti aurinkoisesta ja poutaisesta säästä. Kuva: Johannes TervoTänään torstaina on laajalti poutaa ja aurinkoista. Lämpötila kohoaa selvästi yli 20 asteen, luvassa on todennäköisesti kesän 53. hellepäivä. Läntiseen Suomeen muodostuu paikallisia iltapäiväkuuroja. Etelän ja idän välinen tuuli viriää, mikä edesauttaa ainakin hieman maaston kuivumista.
Perjantain vastainen yö on melko viileä Pohjois-Karjalasta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella, hallaa voi esiintyä. Länsi-Suomeen saapuu Selkämereltä joitakin melko rankkojakin sadekuuroja.
Päivän kuluessa sataa maan länsiosassa ajoittain vettä, pieni ukkosenkin mahdollisuus on. Illemmalla sade leviää Länsi-Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosiin, etelässä ainakin Helsinki-Jyväskylä linjalle. Sade ei ole kovin yhtenäistä, mutta voimakkaitakin kuuroja mahtuu sekaan.
Sademääräennuste on melko epävarma ja vaihtelee vielä paljonkin lähimmän vuorokauden aikana. Etelänpuoleinen tuuli voimistuu hieman.
Lauantaina melko laaja matalapaine asemoituu Fennoskandian pohjoisosiin. Monin paikoin sataa, tuuli yltyy kohtalaiseksi. Poutaisin seutu löytyy Itä- ja Ylä-Lapin suunnalta, siellä myös lämpötila voi yhä kohota 25 asteen tuntumaan.
Lähimmän viiden vuorokauden keskilämpötila on Lapissa selvästi ajankohdan tavanomaisten lukemien yläpuolella, etelässä ollaan melko lähellä tavanomaista. Lauantain sademäärä kohoaa korkeimmillaan 10 ja 20 millin välille.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
