Presidentti Zelenskyin mukaan Venäjä on tehnyt varhain aamulla useita ohjusiskuja – kuolonuhrien joukossa myös siviilejä
Presidentin mukaan ainakin 137 ukrainalaista sai surmansa ensimmäisen päivän taisteluissa.Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä on tehnyt useita ohjusiskuja varhain tänä aamuna. Zelenskyin aamulla pitämästä puheesta uutisoivat muun muassa brittiläiset BBC ja Guardian.
Zelenskyin mukaan iskut alkoivat aamuneljältä.
Maan pääkaupungissa Kiovassa kuultiin varhain aamulla voimakkaita räjähdyksiä.
Zelenskyin mukaan Venäjä on kohdistanut iskuja sekä sotilas- että siviilikohteisiin. Venäjä puolestaan on aiemmin sanonut tähtäävänsä vain sotilaskohteisiin.
Ukrainan joukot ovat Zelenskyin mukaan pysäyttäneet Venäjän joukkojen etenemisen useilla suunnilla.
Ukrainan mukaan Venäjän joukot olivat päässeet torstaina pääkaupunki Kiovan lähistöllä olevalle alueelle. CNN:n mukaan Yhdysvallat uskoo Venäjän aikovan saartaa Kiovan.
Asiasta kertoi aiemmin Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken, ja samaa viestiä ovat välittäneet myös hallinnon virkamiehet yhdysvaltalaisille kongressiedustajille. Virkamiesten mukaan venäläisjoukot ovat noin 30 kilometrin päässä pääkaupungista.
Sekä Blinken että uutiskanavan mainitsemat virkamiehet ovat arvioineet Venäjän yrittävän kaataa Ukrainan hallinnon.
"Tietojemme mukaan, vihollinen on määritellyt minut kohteeksi numero yksi, perheeni kohteeksi numero kaksi", Ukrainan presidentti Zelenskyi puolestaan kertoi aiemmin.
"He haluavat tuhota Ukrainan poliittisesti, tuhoamalla valtionpäämiehen", hän jatkoi.
Kiovaan julistettiin torstaina illansuussa ulkonaliikkumiskielto. Se oli voimassa iltakymmenestä aamuviiteen. Metroasemat toimivat vuorokauden ympäri pommisuojina.
CNN:n mukaan Kiovassa oli yön laskeuduttua hiljaista ja asukkaat ympäri kaupunkia joko sammuttivat valonsa tai vetivät verhonsa kiinni yöksi. Brittilehti Guardianin mukaan sosiaalisen median kuvista voi nähdä, kuinka ihmiset levittäytyivät yöksi metroasemien lattioille.
Zelenskyi on allekirjoittanut määräyksen yleisestä liikekannallepanosta Ukrainassa. Määräys on voimassa seuraavat 90 päivää, ja sen myötä kutsutaan koolle reserviläiset kaikkialta maasta.
Presidentin mukaan ainakin 137 ukrainalaista sai surmansa ensimmäisen päivän taisteluissa. Kuolonuhrien joukossa on niin siviilejä kuin sotilaitakin. Lisäksi presidentti kertoi yli 300 ihmisen haavoittuneen.
Lähteenä myös AFP
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

