Deutz-Fahr tuo markkinoilleentistä tehokkaampia traktorimalleja
BERLIINI (MT)
Deutz-Fahr esitteli uudet 6- ja 7-sarjan traktorimallinsa elokuun lopussa Berliinissä. Molemmista sarjoista oli esillä kolme eritehoista mallia.
Varsinaisia uutuuksia olivat uudet 7-sarjan traktorit, jotka kuluttavat entistä vähemmän polttoainetta ja ovat entistä tehokkaampia. Suurimmassa 7250 TTV -mallissa hevosvoimia on 265, joten kaksitoista metriä leveän kylvökoneen vetäminen sujuu tasaisella maalla vaivatta.
Mitään erityisen uutta eivät mallit kuitenkaan tarjoa ohjaamon uuden muotoilun lisäksi. Yhtiö oli palkannut italialaisen suunnittelutoimisto Giugiaron vastaamaan traktoreiden sisutuksesta ja muotoilusta.
Uusien päästövaatimuksien myötä moottoreita on muutettu säädöksiin sopiviksi. Päästörajavaatimukset tiukentuivat yli 130-kilowattisilla työkonemoottoreilla vuoden 2011 alussa ja pienimmillä vuoden 2012 alussa. Se on pakottanut traktorinvalmistajia uudistamaan mallistojaan.
Kuutossarja korvaa Deutz-Fahrin aiemman M-sarjan. Sarjan suurin muutos onkin juuri 3B-päästörajavaatimuksia vastaava moottori ja ohjaamon uusi muotoilu.
Deutz-Fahrin traktoreissa polttoainepäästöjä on saatu vähennettyä Adblue-lisäaineen avulla. Ureavesiliuos pohjaista lisäainetta tarvitaan SCR-teknologiaa käytettävissä koneissa.
Teknologian avulla pakokaasut käsitellään urealiuoksella, joka muuttaa typpioksidipäästöt myrkyttömäksi typeksi ja vedeksi. Adbluen kulutus on noin 5 prosenttia dieselpolttoaineen kulutuksesta.
Muutaman vuoden sisällä Deutz-Fahrin tavoitteena on tuoda markkinoille yli 400 hevosvoiman traktoreita.
Pelkäksi pihan komistukseksi uutta Deutz-Fahrin 7-sarjan traktoria ei kannata hankkia. Tarkkaa hintaa tehokkaimmille malleille ei ole vielä saatavilla, mutta halpoja ne eivät ole.
Lisäksi ajotietokoneeseen kannattaa tutustua kunnolla, jotta koneen tekniikasta saa kaiken irti. Se vaatii hetken tutustumisen, mutta sen jälkeen ajaminen ja käyttö helpottuvat.
Ajomukavuudeltaan uudet mallit ovat hyviä. Ergonomisessa muotoilussa on otettu huomioon käyttöystävällisyys. Kuskin on vaivatonta työskennellä ohjaamossa, jos hän hallitsee laitteiston.
Sarjojen tuotanto alkoi elokuun viimeisellä viikolla. Suomen markkinoille mallit tulevat myyntiin todennäköisemmin ensi keväänä.
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
