päivän kysymys Joko jäätieHailuotoonon auki?
Pohjoisimmassa Suomessa on jo avattu muutamia jääteitä.
Joko Hailuodon jäätie on auki, toimitusjohtaja Juha Toppi jäätietä hoitavasta Touhu-Palvelut Oy:stä?
Ei vielä (perjantaina), mutta luultavasti viikon alussa avataan. Viimeksi kun mitattiin, enää parilla pätkällä jään paksuus jäi alle vaaditun 40 sentin. Nyt nekin kohdat ovat varmaan vahvistuneet.
Onko jäätien avaaminen myöhässä?
Kukapa se voi luonnon oloille antaa oikeaa aikataulua. Viime vuonna jäätie avattiin jo joulukuun alkupuolella, mutta se oli poikkeusvuosi.
Yleensä jäätie on avattu helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa.
Muutaman viikon ajan pakkaset olivat kovia. Eikö jäätie vahvistunut tarpeeksi?
Pakkanen ei yksin riitä. Jos jäällä on lunta, se eristää.
Vasta kun jää on niin paksua, että kestää kevyttä konetta, päästään auraamaan tien kohtaa auki. Sitten pakkanen pääsee tekemään työtään.
Miten pitkään jäätiestä saadaan iloita?
Yleensä tuonne maaliskuun loppuun tai huhtikuun alkuun. Sitä ei tietysti voi etukäteen kovin varmaksi sanoa.
Helpottuuko matka paljonkin jäätien ansiosta?
Matka ei lyhene mutta aika lyhenee. Lautalla matka kestää 25 minuuttia. Jäätietä pitkin se vie 10 minuuttia, eikä tarvitse seurata lautan aikatauluja.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
