Sipilä: Pohjoismaissa on kilpailuhenkeä siinä, mistä maasta tulee ensimmäisenä hiilineutraali
Pohjoismaiden pää- ja ilmastoministerit ovat sopineet ilmastotoimien kiihdyttämisestä.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tapasi mm. islantilaiskollegansa Katrin Jakobsdottirin Helsingissä tänään. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN Kuva: Vesa MoilanenHelsingissä tavanneet ministerit pyrkivät nostamaan ilmastopoliittisia tavoitteita vuoteen 2020 mennessä ja tähtäävät hiilineutraaliin yhteiskuntaan muuta maailmaa nopeammin.
Yhteinen julistus ilmastotoimien vauhdittamisesta allekirjoitettiin perjantaina Säätytalolla.
"Tämä on luonnollinen jatkumo sille, että sovimme ensin Suomessa kahdeksan puolueen kesken suomalaisista tavoitteista. Nyt yritämme saada siihen Pohjoismaat mukaan. Pääsimme sopimaan siitä, että Pohjola on hiilineutraali vyöhyke", pääministeri Juha Sipilä (kesk.) summasi kokousta suomalaismedialle.
Pohjoismaat aikovat tehdä selvityksen siitä, miten kukin maista aikoo edetä hiilineutraaliksi. Sipilän mukaan tavoitteisiin haetaan konkretiaa erilaisten skenaarioiden kautta.
"Ruotsin varapääministeri, ympäristö- ja ilmastoministeri Isabella Lövin tuossa totesi, että tässä on jo vähän kilpailuhenkeä (maiden välillä) siitä, kuka on ensimmäisenä hiilineutraali", Sipilä sanoi perjantaina.
Pohjoismaista yhteistyötä aiotaan tiivistää päästöjä vähentävien pohjoismaisten ratkaisujen levittämisessä, teknologian kehittämisessä, liikenteen päästöjen suitsimisessa ja hiilinielujen säilyttämisessä ja lisäämisessä.
Lisäksi Pohjoismaat voimistavat yhteistä ilmastodiplomatiaansa ja etsivät keinoja kuluttajien ilmastoystävällisten valintojen helpottamiseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
