Sähkölinjojenkorjauksetvenyvät viikonloppuun
Eino-myrskyn jälkiä on korjattu kiivaasti maan keskiosissa. Pahimmat tuhot osuivat Savoon, missä oli sunnuntaina yli 100 000 taloutta ilman sähköä.
Viimeisin keskijännitejohdon vika saatiin korjattua yhden aikaan torstaina iltapäivällä, kertoo siirtoinsinööri Hannu Rautio Järvi-Suomen Energiasta Mikkelistä. Korjaustoimet jatkuivat Mikkelin itäpuolella.
Raution mukaan pienjänniteverkkoa eli talojohtoja korjataan parhaillaan. Sähköttä lienee kolmisensataa taloutta, joille sähköt yritetään saada vielä torstai-illan kuluessa.
Yksittäisen voimalinjan ja muuntamon vauriot ovat teettäneet töitä Pohjois-Savossa. Muilta osin keskijänniteverkko tuli kuntoon keskiviikkona, toteaa verkostopäällikkö Pekka Miettinen Savon Voimasta.
Pohjois-Savossa oli torstaina iltapäivällä vajaat 500 taloutta ilman sähköjä. Lähes kaikki saavat sähköt vielä torstaina, Miettinen arvioi.
Sähköyhtiöiden mukaan uusia vikoja syntyy vielä, kun myrskyn heikentämät puut kallistuvat sähkölinjoille. Uudet viat ovat kuitenkin yksittäisiä ja ne saadaan korjattua nopeasti, Miettinen ja Rautio toteavat.
Lisäksi vikailmoituksia odotetaan lisää viikonloppuna, kun mökkiläiset tulevat tarkastamaan myrskyjen vaurioita.
Keskeytyksiin on syytä varautua myös sen takia, että myrskyn jälkeen tehtyjä tilapäiskorjauksia varmistetaan ja sähköt joudutaan katkaisemaan.
Järvi-Suomen Energia arvioi torstaina, että yhtiö maksaa vakiokorvauksia noin 50 000 asiakkaalle. Korvausten laskenta käynnistyy heti, kun sähköt on saatu palautettua kaikille asiakkaille.
Vakiokorvaukset hyvitetään automaattisesti ilman erillistä hakemusta, yhtiöstä kerrotaan.
Maidontuottaja Juha Viinanen Rantasalmen Parkumäestä toteaa valtiovallan tekemien tiukennusten olleen tarpeen sähkösaannin turvaamisessa. Sähköyhtiöt pyrkivät korjaamaan viat niin pian kuin suinkin.
Maitotilalle saatiin sähköt hieman ennen iltakuutta tiistaina. Asentajat olivat Kouvolan seudulta.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
