Maatalous tarvitsee investointeja
EU:n pakotepolitiikasta ja markkinamuutoksista johtuen maitotilojen liikevaihdot sukeltavat.
Tilanne on vakava uhka koko elintarvikeketjun tulevaisuudelle. Myös lihaa ja viljaa tuottavat tilat ansaitsisivat vastauksia siihen, miksi ne on jätetty yksin syvenevään kustannuskriisiinsä.
Akuutissa tilanteessa monet maatilat ovat alentaneet veroennakkoja ja sopineet pankkien kanssa lainajärjestelyistä.
Toimenpiteet ovat maatalouselinkeinon säilymiseksi välttämättömiä, mutta pitkällä aikavälillä ennen muuta lainajärjestelyt vähentävät mahdollisuuksia investointeihin.
Nykyinen maatalouden kustannustilanne on jo jäädyttänyt investointihaluja. Erityisesti huolestuttaa, että tulojen aleneminen vaikuttaa poikkeuksellisen kipeästi joko vastikään investoineihin tai sukupolvenvaihdoksen tehneisiin.
Investointien merkitys maataloudessa on yhtä suuri kuin missä tahansa yritystoiminnassa.
Jos investointeja ei tehdä, kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla jää jälkeen.
Pohjois-Savossa ja -Karjalassa on kansainvälisesti arvostettua maitotuotteiden jalostusta. Meillä maidon tuottajahinta on laskenut noin 11 senttiä litralta.
35–40 lehmän tilalla tuottajahinnan putoamisen vuoksi vuoden 2015 liikevaihdosta häviää noin 35 000–40 000 euroa. Tukimaksatuksien siirtyminen vuodelle 2016 sekä tukitasojen aleneminen eläinten hyvinvointituessa ja ympäristötuessa tiputtaa liikevaihtoa vielä lisää.
Nyt on tärkeää saada seuraavaan hallitukseen suomalaisesta ruuasta aidosti välittäviä toimijoita.
Elsi Katainen
kansanedustaja ja -ehdokas (kesk.)
maatalousyrittäjä
Pielavesi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
