Pyörillä liikkuvat terveyspalvelutvoivat säästää euroja ja aikaa
Tikkakoskelainen Liisa Moisio tutustui Suupirssiin eli autoon rakennettuun hammasklinikkaan, jota esitteli Tapani Laukkanen Savonia-ammattikorkeakoulusta. Savonia omistaa auton, jonka kehittämien on maksanut noin 800 000 euroa. Minna Hiironen Kuva: Viestilehtien arkistoJYVÄSKYLÄ
Kuopion Savonialla on Suupirssi, Lappeenrannalla Mallu ja Helsingissä Liisu. Mikkeli miettii, samoin Varkaus ja Pieksämäki. Jyväskylä on suunnitelmissa pisimmällä. Palvelua on jo esitelty kaupunkilaisille.
Tiukassa velkakurimuksessa nikotteleva Jyväskylä on erittäin kiinnostunut säästämään sosiaali- ja terveyspuolella, mutta niin että lainmukaiset vähimmäispalvelut säilyisivät kuntaliitoksissa tulleilla alueilla.
Selvitystyö monitoimipisteistä on käynnissä. Sosiaali- ja terveysautot voivat olla yksi täydentävä palvelu.
Jyväskyläläiset ovat saaneet tutustua Savonian-ammattikorkeakoulun Suupirssiin eli suuhammashuollon liikkuvaan palveluun helmikuussa.
Kuluneella viikolla monitoimipisteistä ja rajuista säästötoimista väännettiin kättä Tikkakoskella. Sote-palveluiden ja terveysasemien määrä supistuu rajusti koko maassa.
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen eli Jyten suuterveydenhuollon palveluyksikön johtaja Pirkko Paavola arvioi, että hammashuoltopalvelut hoituvat myös autosta. Nopeasti laajentuneen Jyväskylän reuna-alueille on vaikea saada henkilökuntaa.
”Yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksissa on 15 hammaslääkärin vaje. Nyt olemme saamassa nuoria lääkäreitä. Mutta he eivät halua työskennellä pienillä terveysasemilla”, Paavola pahoittelee.
Autoklinikan etu on viedä palveluita sinne, missä asiakkaat ovat. Suupirssin ja Mallun henkilökunta huolehtii ennaltaehkäisevästä hammashoidosta: hampaiden kuntoarviot, fluoraus ja hammaskiven poisto ovat tyypillisiä töitä.
Suupirssi on kehitelty suuhygienistiopiskelijoiden harjoittelupaikaksi. Laitokset ja koulut voivat tilata auton käymään, kun asiakkaita on riittävästi.
Mallu on Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin eli Eksoten palveluauto, joka vie suuhygienistien palveluita ikäihmisille. Mallu on toiminut jo vuodesta 2010.
Viime kesänä autoon sisustettiin hammashoidon täyslaitteisto ja kalusteet. Sosiaalihoitajan palvelut otettiin myös käyttöön.
Projektipäällikkö Katja Heiskasen mukaan autossa voisi myös paikata hampaita, mutta lääkäripalveluita ei vielä ole kokeiltu. Röntgenlaitteita autossa ei ole.
Suupirssi soveltuisi Paavolan mukaan hyvin Jyväskylään, jonka nuorten hampaat ovat maan terveimmät. Yli 70 prosenttia 12-vuotiaista on täysin terveitä. Seitsemänvuotiaista vain kymmenelle prosentille pitää tehdä korjaavaa hoitoa.
”Kirurgia, isommat paikkaukset ja juurihoidot tehtäisiin terveyskeskuksissa”, Paavola suunnittelee.
Suupirssiä Jyväskylässä esitellyt Tapani Laukkanen Savoniasta on laskenut, että hoitokerta autossa tulee 30–40 prosenttia halvemmaksi kuin kiinteissä hoitohuoneissa.
”Säästöjä on kuitenkina vaikea laskea, sillä kuntien hoitokustannukset vaihtelevat. Laskelmilla olemme kuitenkin pystyneet osoittamaan, että mobiiliyksikkö on erittäin kustannustehokas ja joustava.”
Laukkosen mukaan Savoniassa on kehitelty kuntien käyttöön myös lisenssisopimus, jonka ansiosta kunta voi lainata autoa korvausta vastaan jopa viideksi vuodeksi. Auton ostohinta olisi noin 200 000 euroa.
Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen kertoo heidän suunnittelevan jo toista autoa, koska kokemukset ovat olleet niin kannustavia. Autosta saatetaan tehdä laboratorio tai kehittää röntgenpalvelut.
Mahdollista olisi Itkosen mukaan sekin, että auto tarjoaisi lääkäripalveluita.
Diagnostiikkakameran avulla sairaanhoitaja välittäisi etänä terveyskeskuksessa istuvalle lääkärille potilaskuvaa. Autossa olisi myös korva- ja kurkkutähystyskamerat sekä ”sähköinen stetoskooppi”.
”Etäyhteyttä kokeillaan lähiaikoina. Haja-asutusalueiden verkkoyhteydet tulevat varmasti olemaan yksi haaste.”
Liikkuvat palvelut ovat teemana Terve-Sos-päivillä Lappeenrannassa toukokuussa. Tapahtuma on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan koulutustapahtuma.
MINNA HIIRONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
