Vierailija Edellytyksiä luova hallinto

Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen tunarointi kuntauudistuksessa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa osoitti, että hyvä hallinto ei synny karttaharjoituksin eikä ylhäältä sanelevalla arvovallan politiikalla.

Lupaavasti Juha Sipilän (kesk.) hallitus kirjasi ohjelmaansa itsehallintoalueisiin perustuvan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen sekä valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhdentämisen.

Alueiden määräksi todettiin enintään 19. Hallitusohjelman kuntapohdinnat ovat luonnosmaisia. Viittaukset paikallisuuteen ja elinvoiman edistämiseen juuttuvat fraaseihin.

Asiantuntijaryhmä päätyi esittämään 9–12 itsehallintoaluetta. Tämän jälkeen ei ole puhuttu paljon muusta kuin alueiden lukumäärästä.

Ministerit käyvät huutokauppaa. Vaihteluväli on

viidestä yhdeksääntoista.

Maakuntien miehet ja naiset pohtivat kuka liittyy mihinkin. Kuntien sijasta liitetään nyt yhteen maakuntia. Itsekin olen näihin spekulaatioihin syyllistynyt.

Hallitus on julistanut päättävänsä alueiden lukumäärän

lokakuun aikana. Suuren ilmoituksen jälkeen alkaa entistä

kiivaampi rajojen piirtely.

Sisällön sijasta edetään jälleen rakenteet ja muodot edellä.

Hallituksen itselleen asettamien askelmerkkien runsaus uhkaa hidastaa suuriin tekoihin

valmistautumisen sipsutteluksi:

vaikka ponnistus osuisi täydellisesti, lento voi lopahtaa

kesken.

On unohdettava rajat ja alueiden lukumäärä. On ryhdyttävä pohtimaan edellytyksiä luovaa hallintoa. Sen lähtökohtana on maamme vaihteleva maantiede ja pieniin paikallisyhteisöihin perustuva yhdyskuntarakenne. Tähän asetelmaan asettuu kansalaisten arki.

Edellytyksiä luovan hallinnon hahmo ponnistaa alhaalta ylöspäin. Kansalaisten hyvä elämä ja onnen elementit turvataan paikallislähtöisesti. Tarvitaan paikkaperustaista politiikkaa.

Paikallisten olosuhteiden erittelyn kautta tunnistetaan kohtia, joihin hallintoalueiden rajat luontevasti asettuvat.

Edellytyksiä luova hallinto

perustuu toiminnallisesti

järkeviin alueisiin, joiden koko maan eri osissa vaihtelee.

Mekaanista väestöpohja-

ajattelua ei Suomen kaltaisessa

suuren maaseudun ja pienten kaupunkien maassa tarvita. Kansalaisten maantiede

määrittelee edellytyksiä luovan hallinnon aluerajaukset. Koko

ja määrä eivät ratkaise, vaan organisatorinen ketteryys ja hallinnollinen viisaus.

Hallintoa on hahmotettava kokonaisuutena. On tarkasteltava samanaikaisesti paikallishallintoa, aluehallintoa ja

keskushallintoa.

Tuleva uudistus sisältää massiivisia verotukseen, valtionosuuksiin, tulonsiirtoihin, omaisuusmassojen järjestelyyn ja henkilöstön asemaan liittyviä järjestelyjä. Ilman ennen näkemätöntä hallinnollista mielikuvitusta ei selviydytä.

Uuden aluehallinnon on perustuttava samanrajaisuuteen. Nykyiset elyjen, avien ynnä muiden hallintohärveleiden erilaiset toiminta-alueet sekä

järjettömät yhteistyöasetelmat

joutavat hallinnon kauhukabinettiin.

Yhtenäiset rajat eivät ole utopiaa, jos pidetään tiukasti kiinni alhaalta ylös nouseminen periaatteesta eikä tukehduta ennalta määrättyyn itsehallintoalueiden lukumäärään.

Hallituksella tulee olla

rohkeutta luopua itsehallintoalueiden lukumääräpäätöksestä

ja antaa aidolle paikkaperustaiselle uudistusprosessille

mahdollisuus.

Kannattaa näyttää ovea asiantuntijoille, jotka sisällön sijasta pohtivat rakenteita,

lukumääriä ja hallintomalleja.

Sisältö on isäntä.

Rakenteet, hallintoyksiköiden lukumäärät ja aluerajaukset ovat renkejä. Rengit eivät valitse isäntää, vaan isäntä valitsee rengit.

n n n

Tämä on tällä erää viimeinen kolumnini Maaseudun Tulevaisuudessa. Kiitän kaikkia

lukijoita. Kiitän monista yhteydenotoista. Tämä on ollut ilo ja kunnia.

Avaa artikkelin PDF