”Maatalousyrittäjä” kelpaa eurovaaliehdokkaaksi
Helsingin vaalipiirilautakunta ei alunperin hyväksynyt Timo Kauniston (kesk.) titteliksi ”maatalousyrittäjää”.”Maanviljelijä” sen sijaan olisi kelvannut.Helsingin vaalipiirilautakunta on tänään hyväksynyt euroehdokas Timo Kauniston (kesk.) titteliksi ”maatalousyrittäjä.”
Alunperin lautakunta ei titteliä hyväksynyt. ”Maanviljelijä” sen sijaan olisi kelvannut.
”Sain viime torstaina tiedon, että vaalipiirilautakunta on hylännyt esittämäni ammattinimikkeen ´Maatalousyrittäjä, MMM´. Sihteeri kertoi, että yrittäjän tittelin käytöstä on käyty keskustelua ja esimerkiksi ´kuljetusyrittäjää´ ei hyväksytä vaaliehdokkaan titteliksi”, Kaunisto kertoo.
Vaalipiirilautakunnan kolmas sihteeri Esko Sorvali vahvistaa MT:lle, että Kauniston esittämä titteli on nyt hyväksytty.
”Asiasta käytiin periaatteellista keskustelua, jonka päätteeksi ´maatalousyrittäjä´-titteli päätettiin hyväksyä.”
Sorvali ei halua sen enempää kommentoida keskustelujen sisältöä. Hän toteaa vain että ”yrittäjiä on monenlaisia”.
Perusperiaate on Sorvalin mukaan se, että vaalilistoihin merkitään ehdokkaan itsensä esittämä titteli. Vaalipiirilautakunnalla on kuitenkin oikeus hylätä ehdokkaan esitys. Tittelien aitoutta tai todenperäisyyttä ei tutkita.
Kauniston mielestä on kummallista, että vaalipiirilautakunta puuttuu yleisesti käytössä olevan ammattinimikkeen käyttöön.
”Kyllä se tuntui vähän loukkaavalta. Miksi oma ammattinimike ei kelvannut.”
Loimaalaisen viljelijän mukaan kaikki eivät edelleenkään pidä maatalousyrittäjiä oikeina yrittäjinä.
”Sitä palautetta tulee varsinkin muilta yrittäjiltä, mutta ei ilmapiiri ole enää niin negatiivinen kuin joskus 90-luvulla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

