Rakennus- kelvotonta saarta verotetaan
Verottaja voi luokitella myös hakkuukiellossa olevan metsäisen saaren kiinteistöksi ja verottaa sitä sen mukaan. markku vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoNaantalilainen maanviljelijä Juha Valtonen ihmettelee verottajan toimia tapauksessa, jossa hänen omistamalleen saarelle on lätkäisty kiinteistövero.
”Saari on asemakaavassa ja määritelty maa- ja metsätalousalueeksi ja maisemakohteeksi. Sitä ei saa hakata eikä siihen ei saa rakentaa.”
Saari sijaitsee entisessä Velkuan kunnassa ja sen koko on alle puoli hehtaaria.
”Olen päätoiminen maanviljelijä ja saari on maa- ja metsätalousaluetta, jolloin sitä ei pitäisi kiinteistöverottaa”, Valtonen selvittää.
”Näyttää, että tässä maassa on järkevämpää ja halvempaa liikkua jokamiehenoikeuden perusteella kuin omistaa ulkoilukohteita.”
Valtonen on valittanut perinnön kautta saamansa kohteen verosta, mutta oikaisua ei ole kuulunut.
”Verottajan toiminta on outoa. Kirjeissä ei esimerkiksi ole nimeä, johon voisi ottaa yhteyttä, vain terveisiä verottajalta.”
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
