Nordea: Veroparatiisiyhtiö Ocra poisti Nordea-viittaukset verkkosivuiltaan, uusia tilejä ei enää vuosiin
Nordea tutki kaikkien asiakkaiden taustat, joille tili avattiin. Tilejä ei ole avattu enää vuosiin, ja Ocra on myös lopettanut toimintansa Suomessa, pankki toteaa lausunnossaan.
Nordea antoi illalla lausunnon, jonka mukaan se ei tee yhteistyötä Ocran kanssa. LEHTIKUVA / TEEMU SALONENVeroparatiisipalveluita tarjoava Ocra on poistanut Nordean nimen verkkosivuiltaan, Suomen Nordea tiedottaa. Nordea antoi illalla lausunnon, jonka mukaan se ei tee yhteistyötä Ocran kanssa.
Ocra Worldwide -konserni suositteli aiemmin verkkosivuillaanSuomen Nordeaa offshore-palveluita haluaville.
Nordean mukaan se avasi 2000-luvun alkupuolella pankkitilejä joillekin Ocra Finlandin asiakkaille Suomessa. Asiakkaat olivat pääosin venäläisiä, jotka tarvitsivat tilejä kansainvälistä kaupankäyntiä varten.
"Nordea tutki kaikkien asiakkaiden taustat, joille tili avattiin. Tilejä ei ole avattu enää vuosiin, ja Ocra on myös lopettanut toimintansa Suomessa", pankki toteaa lausunnossaan.
Vero-oikeuden professori Tomi Viitala Aalto-yliopistosta arvioi aiemmin, että pankin löytyminen listalta on sille maineriski.
Offshore-yhtiöiksikin kutsutut kuoriyhtiöt ovat nousseet julkisuuteen muun muassa Panama-papereiden yhteydessä, koska niiden avulla omaisuuden todellinen omistaja voi myös kiertää veroja. Nordean Suomen maajohtaja Ari Kaperi sanoi STT:lle toukokuussa, että pankki ei salli itsensä käyttämistä veronkierron välineenä tai veronkiertoa ylipäätään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
