Rautalampi kutsuu heimoa takaisin kotiin
Kimmo Weide on kotoisin Rautalammilta ja voisi muuttaakin takaisin. Nina (vasemmalla), Ada ja Luca Lundström ovat kotoisin Helsingistä ja vierailevat usein Rautalammilla. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoRautalammilla ollaan sitä mieltä, että paikkakunta on niin hieno, että sinne kannattaisi muuttaa. Niinpä siellä pakattiin kimpsut ja tultiin kertomaan Pohjois-Savon hienouksista Helsinkiin.
Tavoitteena on ei enempää eikä vähempää kuin 20 000 asukkaan Rautalampi.
Kuusi päivää kestävä tilaisuus on pitkän maratonin ensimmäinen askel, sillä asukkaita on nyt 3 400. Ja asukkaiden määrä on ollut laskeva.
”Uskon, että se kääntyy nousuun piankin. Täällä käyneistä moni on sanonut miettivänsä paluumuuttoa”, tempauksen projektipäällikkö Jarna Kaplas sanoo.
Uskon lisäksi Kaplas luettelee koko joukon perusteita muutolle:
”Meillä saa vauvarahaa 400 euroa paikallisiin liikkeisiin, kotihoidon kuntalisä on 200 euroa. Kunnassa on uimahalli, ratsastuslukio ja Suomen toiseksi suurin puukirkko. Uudet alle 25-vuotiaat yrittäjät saavat 2 000 euroa ja yli 25-vuotiaat 1 000 euroa tukea starttirahan lisäksi. Kunnassa on 430 yritystä.”
Sitten on vielä se historia. Rautalampi on vanha emäpitäjä, joka itsenäistyi vuonna 1561.
”Jotkut joutuvat keksimään tarinoita, mutta meillä on niitä oikeasti. Meillä on myös halvat tontit, peruspalvelut ja luonto. Ne ovat kuitenkin kaikilla muillakin kunnilla maaseudulla, joten ei niillä erotu. Meillä on muutakin, kuten aina hauskaa”, Kaplas kehuu.
Kaplas puhuu suunnitelmasta kutsua heimoa yhteen. Rautalampilaisuus ei karise, vaikka muualla asuisi kauankin.
Siksi tapahtumaan lähetettiin 5 200 kutsua kunnasta muualle muuttaneille ja kesäasukkaille.
Yksi kutsun saaneista on vuonna 2003 lähtenyt Kimmo Weide.
”Työn takia lähdin aikanaan pois. Eläkepäivien ajatusmaailmassa minulla on mielessä muuttaa sinne, sillä rauha viehättää. Mutta lapset ovat kotoisin Helsingistä”, Weide pohtii.
Töitä Weidelle ei ole tarjolla, sillä lähin mahdollinen työpaikka on Kuopion Rissalassa. Weide on puolustusvoimien palveluksessa.
Hän kylläkin käy usein Rautalammilla.
”Ehkä kerran kuussa. Kesällä ja syksyllä voidaan käydä 2–3 kertaa kuussa. Lapsille näytetään luontoa.”
Rautalammin maratonin seuraava askel on hyödyntää Helsingissä kerättyjä kontakteja.
”Seuraavaksi kutsutaan kylään niitä, jotka ovat kiinnostuneita muuttamaan Rautalammille. Meillä on noin 30 perhettä sovittuna, joiden luokse pääsee kokeilemaan asumista siellä”, Kaplas kertoo jatkosta.
Kävijöitä pienois-Rautalammilla on riittänyt noin 500 henkeä päivässä. Joka päivä enemmän kuin edellisenä. Helsingin Rautalammille ehtii vielä maanantaina, Pohjois-Savon Rautalampi on sen sijaan avoinna koko kesän.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
