Kansainvälisenä tyttöjen päivänäpuhutaan kouluväkivallasta
Lastenoikeusjärjestö Plan International nostaa esiin erityisesti tyttöjen kouluissa ja koulumatkoilla kohtaaman väkivallan. Omur Black/Plan International Kuva: Viestilehtien arkistoTänä vuonna lastenoikeusjärjestö Plan International nostaa esiin erityisesti tyttöjen kouluissa ja koulumatkoilla kohtaaman väkivallan.
”Koulumatkoilla ja kouluissa tapahtuva väkivalta on suurimpia syitä siihen, miksi kehitysmaiden tyttöjen koulunkäynti keskeytyy”, Planin tiedottaja Iida Riekko kertoo.
Kehitysmaissa monen tytön suurin unelma on päästä kouluun. Esteenä ovat kuitenkin väkivallan lisäksi syrjintä, lapsiavioliitot ja muut haitalliset perinteet.
Plan arvioi, että tyttöjen koulutus on tehokkain keino vähentää köyhyyttä. Moni tyttö tulee nuorena raskaaksi tai kohtaa kouluväkivaltaa, eikä siksi voi jatkaa koulunkäyntiä.
Suomessa tyttöjen päivä näkyy koko maassa. Planin vapaaehtoiset järjestävät tempauksia ja kertovat tyttöjen oikeuksista. Kouluväkivaltaa vastustavaan Minun lakini -kampanjaan voi osallistua netissä osoitteessa www.minunlakini.fi tai lahjoittamalla rahaa lipaskeräyksiin.
Olivia Jokitalo
Kirjoittaja oli MT:n toimituksessa
työelämään tutustumisen jaksolla.
2. Oletko koskaan kokenut olevasi alempi-
arvoisessa asemassa
sukupuolesi takia?
3. Mitkä ovat
vahvuutesi? Missä olet hyvä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
