Raisio lopettaa öljykasvien puristuksen
Elintarvikekonserni Raisio ilmoitti maanantaina harkitsevansa koko kasviöljytuotannon lopettamista Suomessa. Yhtiö käynnisti tuotannon sopeuttamistoimiin liittyvät yt-neuvottelut, jotka koskevat 15 henkilöä.
Raisio perustelee ratkaisua EU-komission päätöksellä, jolla kielletään öljykasvien viljelyssä yleisesti käytettyjen kasvinsuojeluaineiden, neonikotinoidien, käyttö joulukuusta alkaen. Yhtiö arvioi kiellon vähentävän öljykasvien viljelyä entisestään.
Raisio saneerasi kasviöljyteollisuuttaan viime talvena ja mitoitti puristamon niin, että kotimaasta saatava raaka-aine voidaan käsitellä. Tuontirapsia ei enää puristettu.
Kasviöljyteollisuuden sopeuttaminen sekä tuotannon tehokkuuteen ja joustavuuteen tehdyt investoinnit eivät kuitenkaan riitä eikä edellytyksiä kannattavaan liiketoimintaan enää ole, yhtiöstä kerrotaan.
Kotimaisen siemenen saatavuus vähenee edelleen neonikotinoidien käyttökiellon takia, eikä tuontisiemenen puristaminen ole taloudellisesti järkevää.
Suomen öljykasviala on noin 50 000 hehtaaria ja sadoksi arvioidaan 80 miljoonaa kiloa. Se ei riitä kannattavaa kasviöljyteollisuuden ylläpitämiseen, Raisiossa katsotaan.
Öljykasvien viljelyinto on romahtanut nopeasti, sillä kolme vuotta sitten ala käväisi lähes 150 000 hehtaarissa.
Kotimaan sato ei ole koskaan kattanut rehuvalkuaisen tarvetta ja parhaimmillaankin kotimaasta on saatu noin puolet karjan rehuihin tarvittavasta valkuaisesta. Loppu on katettu tuonnilla.
Raision lopettamispäätöksen jälkeen Suomeen jää vielä yksi iso kasviöljyn puristamo. Apetit-konserniin kuuluvalla Mildolalla on puristamo Kirkkonummella Uudellamaalla. Lisäksi uusi soijatehdas on käynnistymässä Uudessakaupungissa.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
