Kivihiilen lisäys hidastaauusiutuvan energian kasvua
Energiamarkkinaviraston ryhmäpäällikön Pekka Ripatin laskelmien mukaan uusiutuvan energian osuus oli viime vuonna jo 37 prosenttia. Osuus ylsi näin lähes EU:n velvoittamaan 38 prosenttiin, joka Suomen pitää saavuttaa viimeistään vuonna 2020.
Viime vuodesta kertovat energian kulutusluvut ovat vasta ennakkoarvioita. Lopulliset numerot Tilastokeskus julkaisee joulukuussa.
EU:n luvuissa Suomen uusiutuvan energian osuus ei vielä ole 37:ää prosenttia, koska biopolttoaineet lasketaan uusiutuvan energian osuuteen vasta, kun niiden tuotantoa kuvaavat kestävyysjärjestelmät on hyväksytty.
Biopolttoaineita ovat biodiesel ja etanoli.
Suomessa laki biopolttoaineista ja bionesteistä tuli voimaan heinäkuussa. EU-tilastoissa biopolttoaineiden osuus näkyy Suomen kohdalla sen jälkeen, kun tuotantolaitosten kestävyysjärjestelmiä hyväksytään.
Ilman biopolttoaineita uusiutuvan energian osuus oli Ripatin mukaan viime vuonna noin 35 prosentin hujakoilla energian loppukulutuksesta.
Lopulliseen lukuun vaikuttavat muunto- ja siirtohäviöt kokonais- ja loppukulutuksen välillä.
Uusiutuvien energialähteiden osuus on Suomessa kasvanut nopeasti. Vuonna 2005 ne kattoivat energian loppukulutuksesta 28,5 prosenttia.
Viime vuosien kehitystä selittää Ripatin mukaan ennen kaikkea taantuman aiheuttama energian kulutuksen lasku.
Viime vuonna kulutus laski kaksi prosenttia edellisvuodesta. Vuonna 2011 lasku oli viisi prosenttia.
Vaikka energian kokonaiskulutus on laskenut, uusiutuvan tuotanto on jatkanut kasvua.
Sellutehtaiden korkeat käyntiasteet ovat luoneet kehitykselle hyvän pohjan, koska sellutehtaissa syntyvien jäteliemien poltto muodostaa merkittävän osan uusiutuvasta energiasta.
Myös metsähakkeen käyttö on lisääntynyt viime vuosina.
Tänä vuonna kivihiilen poltto kasvoi tammi–syyskuussa peräti 47 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
Tilastokeskuksen mukaan kivihiiltä käytettiin sähkön erillistuotantolaitoksissa noin miljoona tonnia, mikä oli yli neljä kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Kivihiilen lisääntyneen kulutuksen vuoksi tänä vuonna uusiutuvan energian osuus ei ole kehittynyt Ripatin mukaan viime vuosien lailla.
”Tässä vaiheessa saattaisi arvata, että uusiutuvan osuus loppukulutuksesta jää vähän viimevuotisesta”, Ripatti sanoo.
Viime vuonna energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 378 terawattituntia eli 1 362 petajoulea.
Uusiutuvan tuotantoa on määrä lisätä lähivuosina eniten metsähakkeella ja tuulivoimalla.
Metsähaketta poltettiin viime vuonna 8,3 miljoonaa kuutiometriä. Vuonna 2020 tavoitteena on polttaa metsähaketta 13,5 miljoonaa kuutiometriä, mikä tuottaisi energiaa noin 25 terawattituntia.
Tuulivoiman tuotantokapasiteettia pitäisi olla käytössä 2 500 megawattia vuonna 2020. Sillä määrällä syntyisi sähköä vuodessa noin kuusi terawattituntia.
Tällä hetkellä tuulivoimakapasiteettia on syöttötariffijärjestelmässä noin 300 megawatin verran. Viime vuonna määrä oli 170 megawattia.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
