Maanomistajille tulossa kova vastuu vieraslajeista
Vieraslajilaki voisi velvoittaa maanomistajaa hävittämään haitallisiksi lueteltuja lajeja, myös puutarhakasveja.
Komealupiini on listattu haitallisiin vieraslajeihin, koska moottoriteiden varsilla haluttaisiin kasvattaa ketokasveja. Niittyviljelyn ja laidunnuksen tukeminen maataloudessa suojelisi kuitenkin ketoja tehokkaammin. Kuva: Jarkko SirkiäEu:n vieraslajiasetus tuli voimaan tämän vuoden alussa. Esitys kansalliseksi vieraslajilajiksi on menossa syys–lokakuussa eduskunnan käsittelyyn. Laki tulisi voimaan ensi vuoden alussa.
Haitallisten vieraslajien listoja mietitään vielä.
Lajeista vasta keskustellaan
Lakiesityksessä ehdotetaan, että maanomistaja voitaisiin jopa velvoittaa hävittämään alueellaan olevat vieraslajit tai rajoittamaan niiden leviämistä.
Lain tarkoituksena ei kuitenkaan ole estää puutarhaviljelyä tai maa- ja metsätaloutta.
Oman maan ulkopuolelta tulevia haitallisia tauteja, tuholaisia ja liikaa leviäviä kasveja on pidetty kurissa tähänkin asti muun muassa metsästys- ja kalastuslakien, kasvitarkastusten sekä luonnonsuojelulain voimin.
Kansallisessa vieraslajistrategiassa haitallisiksi vieraslajeiksi luokitellaan 157 lajia ja lisäksi 123 tarkkailtavaa tai paikallisesti haitallista vieraslajia.
Muun muassa isotuomipihlaja, jättipalsami, terttuselja, karhunköynnös, vaatekoi, mansikan tyvimätä ja ansarijauhiainen, salotin piilovirus ja villiintynyt kissa sekä komealupiini luetellaan haitallisina vieraslajeina.
Vieraslajistrategian mukaan jättiputket olisi ensimmäiseksi tarkoitus hävittää Suomesta kokonaan, ja muita lajeja niiden jälkeen.
Kallista ja ehkä myös tarpeetonta
Suuri osa niin kutsutuista haitallisista vieraslajeista leviää puutarhojen ja muiden kulttuuriympäristöjen kautta.
On kyseenalaista, onko monikaan noista lajeista todellisuudessa haitallisia. Puutarhakasvit eivät leviä täysikasvuisessa metsässä tai niitetyillä mailla.
Monien vieraslajien hävittäminen kokonaan olisi hyvin kallista, mahdotonta tai tarpeetonta.
Puutarhojen monilajinen kasvillisuus rikastuttaa ympäröivää luontoa. Puutarhoissa voi esiintyä paljon runsaammin erilaisia pölyttäjiä ja perhosia kuin metsissä ja niityillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
