Hartolalainen vihreä nostaa puolueen ohjelmasta esiin köyhyyden torjumisen
Maaseutu- ja erävihreä Tiina Edelman on ollut mukana sorvaamassa muutosesitystä vihreiden maataloustukilinjaan.
Maaseutu- ja erävihreät Tiina Edelman (vas.) ja Silja Keränen asettuivat kuvaan vihreiden puoluekokouksessa Vantaan Korsossa lauantaina 16. kesäkuuta. Kuva: Taneli KontiainenHartolalaiselle kunnanvaltuutetulle Tiina Edelmanille vihreiden tänään vahvistettavassa tavoiteohjelmassa ovat tärkeitä erityisesti köyhyyden torjumiseen liittyvät linjaukset. Vihreät on muun muassa linjannut sosiaaliturvamalliaan, perustuloa. Edelman osallistuu vihreiden puoluekokoukseen tänä viikonloppuna Vantaalla.
"Olen itse paininut näiden asioiden kanssa. Yksinhuoltajaäitinä ja työttömänä minulla on asioista vahva kokemus. Sairauden vuoksi yksityisyrittäjän tuloni romahtivat, ja silloin olisi tarvittu tukiverkosto, josta minä jäin ulkopuolelle", Edelman sanoo. Hänen mielestään vihreät on puolueena hyvä alusta sosiaalipolitiikan ajamiseen.
Edelman lähti mukaan Maaseutu- ja erävihreisiin vuonna 2015. Aktiivisemmin hän alkoi osallistua puolueen toimintaan viime vuoden kunnallisvaalien alla.
"Intohimoni 20 vuoden ajan oli hevosten kengitys. Kun se piti lopettaa, intohimo piti suunnata johonkin. Hevosten kengityksessä et ole ikinä valmis. Aina on jotain uutta, ja olen nähnyt politiikassa yhtäläisyyksiä siihen." Edelman on Hartolan ainoa vihreä valtuutettu.
"Vihreissä jokainen saa olla sellainen kuin on, ja omilla mielipiteillä varustettuna tulla mukaan. Vaikka välillä tulee sammakoita ihmisten suusta, niin asiat nostetaan pöydälle. Niistä puhutaan avoimesti ja läpinäkyvästi", Edelman perustelee puoluevalintaansa.
Edelman on ollut mukana laatimassa maaseutu- ja erävihreiden muutosehdotusta puolueen maataloustukilinjaan. Pohjaesityksessä linjataan kansallisten tukien vähennyksestä asteittain. Puolueen lopullinen linja asiaan ratkeaa tänään sunnuntaina.
Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja Silja Keränen toteaa, että asiassa on puolueessa haettu yhteistä kompromissia. Siinä näkemys lähtisi tukien uudistamisesta, ja leikkaukset kohdistettaisiin ensi sijassa haitallisiin tukimuotoihin. Näiden haitallisten tukien määrittely jää vihreiden syksyllä valmistuvan maatalouslinjauksen tehtäväksi.
Edelman ja Keränen myöntävät, että maatalouspolitiikassa on vihreitä jakavia kysymyksiä.
"Toivottavasti maatalouteen liittyen saamme yhteisen näkemyksen. Metsiin liittyvissä kysymyksissä hallituksen politiikka yhdistää meitä sisäisesti, kun hallitus vetää metsien käytön yli", Keränen toteaa. Hänen mukaansa keskustan viime viikonlopun puoluekokouksessa kehittämä realistisen vihreyden käsite näyttää siltä, että toivotaan, ettei mitään tarvitsisi tehdä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
