
Kelan toimeentuloa turvaavista etuuksista 13 prosenttia meni maahanmuuttajille
Kela maksoi toimeentuloa turvaavia sosiaalietuuksia yhteensä 10,7 miljardia euroa vuonna 2018. Työttömyysturva ja asumistuet suurimmat tukinimikkeet myös maahanmuuttajille maksetuissa etuuksissa.Työttömyysturva ja asumistuet olivat euromäärältään suurimmat tukimuodot, joita Kela maksoi vuonna 2018 maahanmuuttajille. Työttömyysturvatuista maahanmuuttajille maksetaan lähes 30 prosenttia.
Kela maksoi toimeentuloa turvaavia sosiaalietuuksia yhteensä 10,7 miljardia euroa vuonna 2018.
Kelan tuoreen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat saavat erityisesti työttömyysturvaa, asumistukia ja perustoimeentulotukea muuta väestöä yleisemmin.
Tiedot perustuvat tuoreeseen tutkimukseen, jossa tarkasteltiin kaikkien täysi-ikäisten Suomessa asuvien Kelan etuuksien käyttöä vuonna 2018. Maahanmuuttajiksi tutkimuksessa määriteltiin ulkomailla syntyneet Suomeen muuttaneet henkilöt, joiden äidinkieli on muu kuin suomi.
Maahanmuuttajille maksettu osuus vaihteli merkittävästi eri etuuksien välillä. Osuus oli suurin takuueläkkeessä, josta maksettiin maahanmuuttajille 29 prosenttia ja lähes yhtä suuri työttömyysturvassa, josta maksettiin maahanmuuttajille 27 prosenttia.
Toimeentulotuesta maahanmuuttajille maksettiin 20 prosenttia ja asumistuista 14 prosenttia. Vanhuuseläkkeistä ja työkyvyttömyyseläkkeistä kummastakin maksettiin maahanmuuttajille vain kaksi prosenttia.
Lapsilisää ja vanhuuseläkettä maksettiin kumpaakin noin 1,2 miljardia euroa.
Maahanmuuttajista asumistukia sai 34 prosenttia, työttömyysturvaa 26 prosenttia ja perustoimeentulotukea 22 prosenttia. Muusta väestöstä asumistukia sai 17 prosenttia, työttömyysturvaa 7 prosenttia ja perustoimeentulotukea 6 prosenttia.
Heikompi työllisyys ja pienituloisuus lisäävät etuuksien tarvetta. Työttömyysturvaa maksetaan myös kotoutumiskoulutukseen ja muihin TE-palveluihin osallistumisen ajalta. Toimeentulon turvaamisen lisäksi etuudet mahdollistavat siis esimerkiksi suomen kielen opiskelun ja muiden työelämässä tarvittavien valmiuksien hankkimisen.
Lisäksi maahanmuuttajien valtaväestöä nuorempi ikärakenne näkyy etuuksien saannissa. Myös koko väestössä nuorille maksetaan esimerkiksi toimeentulotukea ja asumistukea yleisemmin kuin vanhemmille ikäryhmille. Kaikenikäiset ja myös pidempään Suomessa asuneet maahanmuuttajat saivat asumistukia kuitenkin yleisimmin kuin valtaväestö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

