Presidentti Niinistö Euroopan Turkki-väleistä: Tilanne mutkistunut varsin nopeasti
Turkki on väläyttänyt EU:n kanssa solmitun pakolaissopimuksen purkamista.
Turkki ja Hollanti ovat ajautuneet diplomaattiseen kiistaan, kun Hollanti kielsi Mevlüt Cavusoglua laskeutumasta Rotterdamiin. LEHTIKUVA/AFPPresidentti Sauli Niinistön mukaan tilanne Turkin ja Euroopan välillä on mutkistunut varsin nopeasti.
Hollanti esti lauantaina Turkin ulkoministerin kampanjamatkan Rotterdamiin, ja myös muissa EU-maissa turkkilaispoliitikkojen kampanjatilaisuuksia on peruttu.
Niinistö uskoo, että tilanteesta ja sen etenemisestä on herännyt hiukan ihmetystä. Hän kuitenkin sanoo, että asiat on aina tavalla tai toisella saatu selvitettyä.
Tukholmassa vieraileva Niinistö arvioi, että Suomi osallistuu keskusteluihin aiheesta EU:n piirissä.
Turkki on väläyttänyt EU:n kanssa solmitun pakolaissopimuksen purkamista. Turkin EU-asioista vastaava ministeri Ömer Celik sanoo Anadolu-uutistoimistolle, että sopimusta pitäisi nyt tarkastella uudelleen.
Turkki on raivostunut Hollannille, joka esti Turkin ulkoministerin kampanjamatkan Rotterdamiin. Ministerin oli määrä kampanjoida presidentin valtaoikeuksien laajentamisen puolesta. Asiasta järjestetään kansanäänestys huhtikuussa.
Turkkilaispoliitikkojen kampanjatilaisuuksia on peruttu myös muissa EU-maissa.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan varoitti, että Hollanti joutuu maksamaan kalliisti toimistaan. Erdogan rinnasti viikonloppuna hollantilaiset natseihin. Hollannin pääministeri Mark Rutte vastasi, että Erdoganin puheet ovat sopimattomia ja että Turkin pitäisi pyytää niitä anteeksi.
Turkki on tänään kutsunut Hollannin asiainhoitajan Ankarassa puhutteluun jo kolmantena päivänä perättäin, kertoivat lähteet Turkin ulkoministeriössä.
Ministeriölähteiden mukaan Turkki vaatii Hollannilta kirjallista anteeksipyyntöä ja syyttää sitä diplomaattien statusta määrittävän Wienin sopimuksen rikkomisesta. Asiainhoitaja kutsuttiin puhutteluun myös lauantaina ja sunnuntaina.
Hollanti on vuorostaan antanut kansalaisilleen uuden Turkkia koskevan matkustusvaroituksen. Ulkoministeriö toteaa, että viime päivinä puhjennut diplomaattinen kiista Turkin ja Hollannin välillä on kiristänyt suhteita.
Turkissa matkustavia hollantilaisia kehotetaan olemaan varuillaan ja välttämään suuria väkijoukkoja. Hollantilaisten toivotaan myös ilmoittavan matkasuunnitelmansa Turkissa ulkoministeriölle.
Ministeriö arvioi, että terroristihyökkäysten uhka on suuri koko Turkissa, erityisesti Syyrian ja Irakin rajaseuduilla.
EU ja Nato yrittävät rauhoitella Hollannin ja Turkin välille syttynyttä sanasotaa. EU:n ulkoministeri Federica Mogherini ja laajentumiskomissaari Johannes Hahn kehottivat Turkkia välttämään yliampuvia kannanottoja ja pidättäytymään toimista, jotka uhkaavat pahentaa tilannetta.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kehotti Turkkia ja sen Nato-liittolaisia liennyttämään kiistaa ja osoittamaan toisilleen kunnioitusta.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan tilanne Turkin ja Euroopan välillä on mutkistunut varsin nopeasti.
Niinistö uskoo, että tilanteesta ja sen etenemisestä on herännyt hiukan ihmetystä. Hän kuitenkin sanoo, että asiat on aina tavalla tai toisella saatu selvitettyä.
Tukholmassa vieraileva Niinistö arvioi, että Suomi osallistuu keskusteluihin aiheesta EU:n piirissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
