Jenna Simula hehkuttaa Brasilian maataloutta somessa: ”Hatunnosto brasilialaisille viljelijöille”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula ylistää Brasilian maataloutta. Hänen mielestään Euroopassa ei anneta Brasiliasta todenmukaista kuvaa.”Metsätuhoojaksi leimattu Brasilia todisti valiokuntamatkan aikana hyvin kuinka edistynyttä maatalous maassa tänä päivänä on, ja miten valtavia alueita käytännössä pakkosuojellaan maa- ja metsätalouden harjoittamisen edellytyksenä”, perussuomalaisten kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jenna Simula kirjoittaa Facebookissa.
Maa- ja metsätalousvaliokunta matkusti Brasiliaan huhtikuun loppupuolella tutustuakseen maan maa- ja metsätalouteen.
”EU ei ymmärrä Suomen metsistä mitään, mutta eipä Euroopassa todellista kuvaa anneta Brasiliastakaan”, Simula toteaa.
Simulan mukaan 90 prosenttia Brasilian metsäkadosta on laittoman toiminnan seurausta eikä johdu maa- tai metsätaloudesta. Hänen mukaansa viljelijöiden tulee suojella 20–80 prosenttia kokonaispinta-alasta, jotta muita alueita voi viljellä tai niillä voi harjoittaa metsätaloutta.
”Brasiliassa tehokkuus on avainsana.”
”Volyymit ja luonnonvarat Brasiliassa ovat aivan toista luokkaa kuin Euroopassa, mutta oppia on hyvä ottaa. Luonnonvaroista ja ympäristöstä huolehtiminen on osa toimintaa, mutta kaiken pohja on ruokaturva ja kannattavuus”, Simula kirjoittaa.
Hänen mukaansa pelkkä hiilineutraaliustavoitteiden tuijottelu ei auta, vaan huoltovarmuuden, ruokaturvan ja omavaraisuuden on kuljettava mukana ilman, että ilmastotoimet uhkaavat niitä.
Simulan mielestä Suomessa tutkimuksen tulisi nykyistä paremmin tähdätä ruuantuotannon kannattavuuden ja tuotannon parantamiseen, eikä ”häärätä vain keksimässä esteitä ja pelastamassa näennäisesti maapalloa hinnalla millä hyvänsä.”
”Brasiliassa tehokkuus on avainsana. Se ei tarkoita luonnon tuhoamista, päinvastoin. Mitä enemmän viljellyltä hehtaarilta saadaan, sen parempi kaikille. Optimointia, viljelykierron lisäämistä, ravinteiden sitomista maaperään.”
”Hatunnosto brasilialaisille viljelijöille”, Simula kirjoittaa. Hänen mukaansa maassa on lähdetty viljelyn osalta pienestä liikkeelle ja kitukasvuisesta, eroosioherkästä maaperästä saatu eväät omalle kansalle ja vientiin saakka.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







