MTK:n rajuin vaali käydään perjantaina
Keskiviikosta perjantaihin on edessä maa- ja metsätaloustuottajajärjestön tiukin vaalitentti. Maaseutunuoret valitsevat edustajansa MTK:n johtokuntaan.
Neljä ehdokasta – Heikki Huhtanen Loimaalta, Kaisa Huttunen Kiuruvedeltä, Tuija Korhonen Sotkamosta ja Jenna Syrjälä Ähtäristä – joutuvat Kuopiossa 2,5 päivää kestävään vaaligrilliin.
Kisaan on pitänyt ilmoittautua etukäteen sekä tehdä verkkoon esittäytymissivu ja syysparlamenttiin esittäytymisvideo.
Kuopiossa edessä on julkinen tentti, osin englanniksi, ja keskustelut valitsijoiden kanssa parina päivänä iltaan asti.
”Vaalitapa on aika raju. Se on melkoinen henkinen ja yöunien vähyyden takia fyysinenkin rääkki”, kolme vuotta sitten vaalin voittanut Juha Tenho sanoo.
”Jokainen ehdokas tukijoukkoineen joutuu pistämään itsensä todella likoon.”
Kolme vuotta sitten Tenhon vastaehdokkaana viimeisellä kierroksella oli Elmeri Nieminen.
Vaalin rajuudesta huolimatta – oikeammin sen takia – sekä voittaja että kakkonen muistelevat sitä tyytyväisenä.
Nieminen myöntää tappion harmittaneen, mutta uskoo kaikkien ehdokkaiden voittaneen arvokasta kokemusta.
”Se oli opettavainen koulu muihinkin tehtäviin.”
Saatu oppi ja näkyvyys näkyy siinä, että kolmen vuoden takaisista viidestä ehdokkaasta jokainen on nyt luottamustehtävässä: Tenho vuoden loppuun MTK:n johtokunnassa, muut MTK-liiton johtokunnassa, heistä Atso Ala-Kopsala puheenjohtajana Keski-Pohjanmaalla.
Vaikka vaalitaisto oli kova, sitä käytiin hyvässä hengessä, Nieminen vakuuttaa.
Sen enempää Tenho kuin Nieminenkään ei lähtisi helpottamaan vaalia. Kummankin mielestä painetta pitääkin olla. Se valmistaa tehtävään ja opettaa kaikkia ehdokkaita lopputuloksesta riippumatta.
Tavallista tiukempi vaalitapa on nuorilla tarpeen siksikin, että kaikki eivät vielä tunne toisiaan. Ei ole vielä ehditty kavuta järjestöportaita.
Parasta vaalikampanjassa ja yleensä nuorten tilaisuuksissa onkin juuri toisiin tutustuminen, Tenho sanoo.
Hän ja Nieminen kiittelevät tukijoukkojaan, joita ilman ehdokkaaksi ei olisi voinut ryhtyä.
Tenho ei johtokunnan jäsenenä ole vielä törmännyt yhtä rajuun vaaliin. Johtokunnan ensimmäisen puheenjohtajan vaali todennäköisesti sellainen olisi, muttei sekään julkisesti.
Viime syksynä Tenho oli valitsemassa Mikael Pentikäistä MT:n päätoimittajaksi. ”Tentti kesti runsaan tunnin. Nuorilla se kestää 2,5 vuorokautta.”
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
