Siemenlaki kaatumassa EU-parlamentissa
BRYSSEL (MT)
EU-komission kiistelty esitys uudeksi siemenlaiksi on kaatumassa Euroopan parlamentissa.
Maaseudun Tulevaisuuden tietojen mukaan parlamentin kaksi suurinta ryhmää, konservatiivit ja sosialistit, haluavat palauttaa esityksen takaisin komissioon. Virallisesti esityksen palauttamisesta äänestetään parlamentin maatalousvaliokunnassa tammikuun loppupuolella.
”Komission esitys on liian byrokraattinen ja tuottaisi vaikeuksia viljelijöille ja puutarhoille. Nykyinen siemenlainsäädäntö toimii hyvin, eikä hätiköidylle uudistukselle ole mitään tarvetta”, konservatiiviryhmän saksalainen maatalousvastaava Albert Dess painotti viime viikolla.
Komission tavoitteena on yksinkertaistaa siemenlainsäädäntöä korvaamalla 12 nykyistä direktiiviä yhdellä kaikkea kasvien lisäysaineistoa koskevalla asetuksella.
Esitystä on kuitenkin arvosteltu byrokratian lisäämisestä. Maatiaiskasvien harrastajat ovat pelänneet, että asetus pakottaisi rekisteröimään myös maatiaislajikkeet ja antaisi lisää valtaa kaupallisille taimi- ja siemenjalostajille.
Komission mukaan pienet lajikkeet ja taimitarhat jätettäisiin kuitenkin uusien sääntöjen ulkopuolelle.
Eurooppalaiset viljelijäjärjestöt ja siemenkauppiaat eivät ole nähneet esityksessä suuria ongelmia. Pikemminkin asiassa on toivottu nopeaa ratkaisua, jotta epävarmuus tulevan lainsäädännön ympäriltä hälvenisi.
MTK:ssa ongelmallisena on pidetty sitä, että esitys sallisi sertifioimattoman siemenen kaupan viljelijöiden välillä, mikä nykyisin on kiellettyä. Sen pelätään johtavan kaksien siemenmarkkinoiden syntyyn ja sertifioidun siemenen aseman heikkenemiseen. Se voisi edistää esimerkiksi hukkakauran ja muiden kasvitautien leviämistä.
Esityksen käsittely olisi joka tapauksessa venynyt yli ensi kevään eurovaalien. Mepit vaativat komissiolta nyt kuitenkin kokonaan uutta esitystä, jossa ongelmakohdat on otettu huomioon.
”Lakiesityksessä ei ole mitään korjattavaa, se kuuluu suoraan roskakoriin”, itävaltalainen konservatiivimeppi Elisabeth Köstinger sanoo.
Hänen mukaansa esitys uhkaisi luontaisia lajikkeita ja aiheuttaisi turhaa byrokratiaa. Dessin ja Köstingerin mielestä komissio saisi esityksen mukaan myös liikaa valtaa päättää asetuksen toimeenpanosta ja yksityiskohdista.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
