Pakkoliitos ei etene hallitukseen ilman kansanäänestyksen tukea
Suurien kaupunkiseutujen kuntalaiset pääsevät äänestämään kansanäänestyksessä kuntansa tulevaisuudesta, mikäli hallituksen ajama uusi pakkoliitospykälä hyväksytään.
Pakkoliitoslain piirissä olisi kymmenen yli 100 000 asukkaan työssäkäyntialuetta eli kaikki Suomen suurimmat kaupungit pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta.
Lappeenrannan seutu ei ole lain piirissä.
Alue- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) kertoi kuntaliitosten kansanäänestyksistä perjantaina järjestetyssä toimittajatilaisuudessa.
Hallituksen kaavailema kiristys kuntarakennelakiin esitellään tällä viikolla, kun se lähetetään lausuntokierrokselle kuntiin.
Pakkoliitospykälä koskettaa Virkkusen mukaan 24–25 kuntaa isoilla kaupunkiseuduilla.
Kovin helposti hallitus ei voi hyväksyä kuntien pakkoliitoksia. Virkkunen myöntää, että ”kuntaliitokselle pitää olla painavat perusteet”.
Hallitus käynnistää kaupunkiseudun ”erityisen kuntajakoselvityksen”, mikäli esimerkiksi asumiseen, liikenteeseen tai maankäytön kehittämiseen liittyy ongelmia.
Jos kunnat asettuvat yksimielisesti kuntajakoselvittäjän esityksen taakse, liitos toteutuu.
Jos näin ei käy, ja hallitus haluaa selvitystyön jälkeenkin edetä kaupunkiseudun liitoshankkeessa, hallituksen on hankittava oikeus kansanäänestyksellä käsitellä asiaa.
Valtiovarainministeriön ylijohtajan Päivi Laajalan mukaan ilman kansanäänestystä hallituksella ei ole toimivaltaa käsitellä liitosta saati yhdistää kuntia. Kaikilta liitosten piirissä olevilta kuntalaisilta on kysyttävä mielipide kansanäänestyksellä. Äänet laskettaisiin koko alueelta, ei yksittäisistä kunnista.
Vaalissa ei huomioida eri kuntien äänestysaktiivisuutta tai kuntien väestömäärää. Se kanta voittaa, joka saa yli puolet annetuista äänistä eli käytännössä iso kaupunki jyrää.
Jos kansanäänestyksen tulos on kielteinen, koko kaupunkiseudun liitoshanke kariutuu.
Jos enemmistö kuntalaisista kannattaa suurkuntaa, hallitus voi ottaa asian käsiteltäväkseen ja päättää toteutuuko kuntaliitos.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
