OP Suomen työllisyysasteesta: "Tarvittaisiin vielä toinen kiky"
OP korjasi talousennustettaan ylöspäin. Suomen työttömyyskin laskee, mutta hallituksen työllisyystavoitteesta uupuu työpaikkoja yhden kilpailukykysopimuksen verran.
OP hiissasi marraskuussa tekemäänsä talousennustetta 0,4 prosenttia ylöspäin. Kuva: Jaana KankaanpääOP korjasi kuluvan vuoden talouskasvuennustettaan ylöspäin, 1,8 prosenttiin. Suomen talous on päässyt euroalueen kasvuvauhtiin, ja hieman päällekin. OP nosti tämän vuoden bkt-kasvuennustetta marraskuussa antamastaan 0,4 prosenttiyksikköä.
OP:n pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan Suomen talouskasvu on jo laajemmalla pohjalla:
"Viennissäkin on pirteämpiä lukuja, kun tavaraviennin määrä kasvoi 3–4 prosenttia vuoden 2016 viimeisillä neljänneksillä. Yrityspuolelta tulee viestiä siitä, että investointitoiminta on viriämässsä."
Vuoden 2018 talouskasvuksi OP arvioi 2,0 prosentttia. Ensi vuoden kasvuennusteen OP:n ekonomistit arvioivat nyt ensi kertaa.
Työttömyysaste alenee sekin asteittain. Viime vuoden 8,9 prosentin työttömyysaste laskee OP:n ennusteen mukaan tänä vuonna 8,3 prosenttiin ja ensi vuonna 7,8 prosenttiin.
Työllisyysastekin on kääntynyt nousu-uralle, ja on nyt 69 prosenttia työvoimasta. Ennusteen mukaan työllisyysaste nousee vuonna 2018 jo lähes vuoden 2008 suhdannehuipun tasolle, 70,3 prosenttiin. Työvoiman tarjonta kääntyy kasvuun työmahdollisuuksien kasvaessa.
Hallitus on asettanut työllisyysastetavoitteeksi 72 prosenttia vuoteen 2019. Tästä tavoitteesta uupuu vielä arviolta 50 000 työpaikkaa. Kilpailukykysopimuksen palkkojen nollakorotuksineen on arvioitu tuovaan talouteen noin 25 000 työpaikkaa.
"Yhden kikyn verran uupuu, jotta päästäisiin hallituksen työllisyystavoitteeseen", Reijo Heiskanen ynnää.
Työmarkkinaosapuolten ei tarvitse solmia uutta kilpailukykysopimusta vaan tarvitaan:
"Suuruusluokaltaan vastaavia toimia, joilla on vaikutusta työllisyyteen", Heiskanen selventää.
Yksittäisistä toimista kuten työttömyysturvasta tai kotihoidon tuesta leikkaamisesta syntyy kikyyn nähden pienempiä puroja työllisyyteen. Heiskanen arvioi, että kun taloudella menee nyt paremmin, "kannustinloukkuihin ja työmarkkinoiden joustavuuteen liittyvät toimet ja uudistukset on helpompia toteuttaa."
"Lähivuodet ovat niitä hyviä aikoja. Ne eivät kuitenkaan hoida kestävyysvajetta, sillä odotukset pitkän ajan keskiarvokasvusta eivät ole nousseet."
OP odottaa muutaman vuoden nousukautta niin Suomen kuin maailmantaloudenkin kasvuun. Maailmankauppa piristyy maailmantalouden bkt-kasvua enemmän. Inflaatiokin herää nollatasolta ennusteen mukaan 1,5 prosentin tuntumaan.
Luottamus euroalueen talouteen on kohentunut sekin. Euroalueen inflaatio nousee keväällä jo keskuspankin tavoittelemaan, hieman vajaaseen kahteen prosenttiin. OP odottaa EKP:n ohjauskorkojen säilyvän nykytasolla myös vuonna 2018.
Työllisyystilanne näytti joulukuun tietojen valossa myös suuntaa parempaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
