Ensimmäinen poniravikouluUudellemaalle
Uudenmaan alueen ensimmäinen Suomen Hippoksen alainen poniravikoulu avattiin viime viikonloppuna Lohjalla. Avajaisissa Leppämäki Farmilla tutustuttiin hevosiin ja poneihin sekä valjastamiseen ja ajamiseen.
Poniravikoulujen kuvaillaan olevan ratsastuskoulujen kaltaisia, mutta ratsastuksen oppilaat pääsevät ajamaan poneilla ja hevosilla.
”Poniravikoulujen tavoite on tutustuttaa lapsia ja aikuisia hevosiin ja raviurheiluun.”
”Suomen Hippoksen hyväksyntä poniravikoululle tarkoittaa, että koulu on tarkastettu ja se noudattaa määräyksiä muun muassa turvallisuuden suhteen”, sanoo Hippoksen nuorisovastaava Elina Hirvonen.
Lohjan poniravikouluun ovat tervetulleita sekä aikuiset että lapset. Käytössä on lapsille sopivien pienien shetlanninponien lisäksi isompia gotlanninrusseja sekä isoja hevosia.
Kouluun voi myös tulla opettelemaan ajamista oman hevosen kanssa.
Leppämäki Farmin poniravikoulu on Suomen viides. Muut poniravikoulut sijaitsevat Kouvolassa, Pietarsaaressa, Seinäjoella ja Tampereella.
”Vuonna 2004 Hippoksella oli poniravikouluhanke, jonka jälkeen kouluja oli toiminnassa jopa kymmenen. Osa näistä on valitettavasti lopettanut toimintansa. Nykyisillä Suomen Hippoksen hyväksymillä kouluilla katsotaan olevat edellytykset toimia pitkäjänteisesti ja oma-aloitteisesti”, sanoo Hirvonen.
Suomessa ajetaan vuosittain reilut 450 poniravilähtöä. Poniohjastajia maasta löytyy lähes 600. SATU PITKÄNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
