Kalatalouden keskusliittonostaisirikesakon150 euroon
Kalatalouden keskusliiton mielestä kalastuksen rikesakko on korotettava 150 euroon. Nykyisellä 50 euron rikesakolla ei ole liiton mukaan pelotevaikutusta.
Kalastuksenhoitomaksuja maksetaan vuosittain alle 300 000 kappaletta. Maksuvelvollisia yli 18-vuotiaita kalastajia on vesillä kuitenkin liki 800 000.
”Kalastusmaksujen maksamatta jättämisestä pitää seurata niin suuret sanktiot, että ne ohjaavat luvattomat kalastajat maksamaan”, Kalatalouden keskusliiton toiminnanjohtaja Markku Myllylä sanoi Lapin kalastusaluepäivillä Sodankylässä.
Myllylä ehdottaa 150 euron valvontamaksua tai rikesakkoa.
Rikesakko voidaan määrätä kalastuksenhoitomaksun tai viehekalastusmaksun maksamatta jättämisestä, tai maksutositteen määräaikana näyttämättä jättämisestä.
Kalastuksenhoitomaksu ja viehekalastusmaksu ovat ensi vuonna yhteensä jo 55 euroa.
Kalastuksen rikesakko 50 euroa ei Myllylän mielestä kannusta maksamaan lakisääteisiä maksuja, pelotevaikutuksesta puhumattakaan.
Kalastusrikkomusten linja on Myllylän mukaan tiukentumassa. Lapin Nuorttijoella luvattomasti taimenia pyytäneet tuomittiin 13 000 euron maksuihin, Loviisan merialueella salaverkoilla kalastaneelle tuli maksettavaa 7 000 euroa.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
