Poliisi sai tutkinnan valmiiksi: Kolmea epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta Husin kilpailuttamattomien hankintojen takia − yli sadan miljoonan arvosta sopimuksia oli jatkettu sähköpostitse
Poliisin mukaan vuonna 2019 tehdyssä tarkastuksessa havaittiin, että kilpailuttamatta tehtyjen hankintojen tarkkaa arvoa tai määrää on mahdoton selvittää.
Hus kertoi eilen, että sen tietosuojaan liittyvän omavalvonnan yhteydessä kävi ilmi kolmen työntekijän katselleen luvatta potilaiden tietoja. LEHTIKUVA / Markku Ulander.Poliisi on saanut valmiiksi tutkinnan, joka koskee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) hankintojen kilpailutusta. Tutkinta siirtyy syyttäjälle kolmen ihmisen osalta virkavelvollisuuden rikkomisena.
Poliisin mukaan vuonna 2019 tehdyssä tarkastuksessa havaittiin, että kilpailuttamatta tehtyjen hankintojen tarkkaa arvoa tai määrää on mahdoton selvittää. Merkittävää määrää sopimuksia oli kuitenkin jatkettu sähköpostitse ilman kilpailutusta. Toiminta oli poliisin mukaan jatkunut vuodesta 1998. Sopimusten arvo on noin 200 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
